Työpaikalla pitää oppia ratkomaan työn pulmia ennen kuin niistä tulee mielenterveyden kysymyksiä. Miten työn arki korjataan, millaista puhetta tarvitaan ja miten muutoksessa pääsee liikkeelle? 

Miten työn arki korjataan niin, että se tukee jaksamista?

Kohtuus kunniaan! Työkuorma täytyy mitoittaa ihmisen kokoiseksi ja tehdä tarvittaessa muutoksia työhön – ennen kuin työn ilo katoaa. On tärkeää määritellä työlle sellaiset tavoitteet ja raamit, että siinä voi kokea onnistumisia.

Työpaikalla työt täytyy organisoida fiksusti ihmisiä kuunnellen. Priorisointia ja ajanhallintaa ei voi jättää ainoastaan yksittäisen työntekijän harteille. Työssä voi olla tiukkojakin jaksoja, mutta pitkällä aikavälillä työ ei saa olla selviytymistä.

Myös palautteen saaminen, kuulluksi tuleminen ja arvostus tukevat jaksamista.

Miten työpaikoilla kannattaa puhua mielenterveyden teemoista?

Työpaikat ovat keskenään erilaisia, ja voimavarat vaihtelevat monesta syystä.

Jos jaksamisen ongelmat ovat edelleen tabu, niitä ei voida myöskään ratkaista. Tarvitaan keskustelukulttuuri, jossa työn tekemiseen vaikuttavista mielenterveyden haasteista voi puhua ainakin omalle esihenkilölle, jotta päästään etsimään käytännön ratkaisuja.

Joillakin työpaikoilla mielenterveydestä puhutaan, mutta se tapahtuu liian myöhäisessä vaiheessa. Enemmän tarvitaan keskustelua niissä tilanteissa, kun itsellä tai kaverilla tuntuu olevan liikaa töitä, hommat eivät etene, yhteistyö ei suju tai työstä on kadonnut merkitys.

Työntekijöiltä kuuluu kysyä säännöllisesti, miten he voivat ja tarvitsevatko he tukea.

Miten työpaikka voi lähteä tekemään muutosta?

Hyvinvointia vahvistava työkulttuuri koostuu sekä konkreettisista työolosuhteista, arjen käytännöistä että ajattelutavoista. Kannattaa etsiä ratkaisuja yhdessä työntekijöiden kanssa ennen kuin porukka väsähtää.

Hyvinvointia tukeva johtaminen on arkisia tekoja ja tietoinen valinta. Kaikkia johtamisessa tarvittavia taitoja on mahdollista kehittää, eikä täydellisyyttä tarvitse tavoitella. Työterveyshuolto on työpaikalle hyvä kumppani mielenterveyden edistämisessä.

Mielenterveyden työkalupakin työkaluista löytyy apua esimerkiksi esihenkilötyön kehittämiseen, muutostilanteisiin työyhteisössä, oman työhyvinvoinnin tilannekuvan muodostamiseen ja organisaation palautumiskäytäntöjen arviointiin 

Jokainen työkalu tarjoaa oman näkökulmansa siihen, mistä ennaltaehkäisevässä mielenterveyden tuessa on kysymys.  

ttl-ennenkuin_pauliinamattilaholappa_tarra_340x340

Asiantuntija: Johtava asiantuntija Pauliina Mattila-Holappa, Työterveyslaitos