Työterveyslaitos julkaisee pienille työpaikoille suunnatun työkalun työkykyjohtamisen tilannekuvan selvittämiseksi ja kehittämisen tueksi. Helppokäyttöinen kyselymuotoinen työkalu on uutuus Mielenterveyden työkalupakissa.

UUTINEN 26.11.2024

Työkykyjohtaminen on osa päivittäistä johtamista. Se koostuu eri toimenpiteistä, joilla tunnistetaan ja vahvistetaan työntekijöiden ja työyhteisön voimavaroja, ennakoidaan työkykyriskejä ja tuetaan työntekijöiden työssä jatkamista.   

Työkykyjohtamisen tilannekuva pienille työpaikoille on uutuustyökalu Mielenterveyden työkalupakissa. Se on kysely, jonka avulla alle 100 työntekijän työpaikat voivat selvittää työkykyjohtamisen tilanteen omassa organisaatiossa ja tunnistaa kehitystarpeet.

Viime keväänä julkaistiin isommille työpaikoille vastaava työkalu, jossa  vastaukset tarvitaan vähintään kymmenen  työkykyjohtamisen parissa työskentelevältä henkilöltä. Pienille työpaikoille suunnattua työkalua voi käyttää yksin tai pienellä porukalla. Kyselyn tekemiseen menee noin kymmenen minuuttia.

– Pienellä työpaikalla ei välttämättä ole erikseen henkilöstöhallintoa, ja työkykyjohtamista tehdään muiden tehtävien ohella. Henkilöstöstä huolehtiminen on kuitenkin aivan yhtä tärkeää, sillä etenkin pidemmät sairauspoissaolot tai avainhenkilön lähteminen voivat vaikuttaa pienen työpaikan toimintaan merkittävästi, vanhempi asiantuntija Irmeli Pehkonen Työterveyslaitoksesta sanoo.

Keinokortit auttavat kehittämisessä alkuun

Kysely sisältää väittämiä työkyvyn tuen käytännöistä, työkyvyn vahvistamisesta ja tukemisesta sekä yhteistyöstä ja toimintakulttuurista. Kehittämisen tueksi työkalu tarjoaa keinokortteja, joissa käydään läpi työkykyjohtamista pienillä työpaikoilla ja tarjotaan keinoja kehittämiseen.

– Monella pienellä työpaikalla nämä asiat ovat hyvin hallussa, kun taas toisilla lähdetään enemmän alkeista. Tähän työkaluun on tuotu perusasiat. Se havainnollistaa, mitä asioita työkykyjohtamiseen kuuluu ja mistä ainakin pitäisi työkyvyn tukemisessa huolehtia, Irmeli Pehkonen sanoo.

Kun kysely on tehty ja palaute saatu, on toimenpiteiden vuoro. Työkalun voi ottaa säännölliseen käyttöön ja uusia kyselyn esimerkiksi vuosittain tai tehtyjen kehittämistoimien jälkeen.

Tutustu työkaluun

Työkykyjohtamisen tilannekuva pienille työpaikoille 

Mielenterveyden työkalupakki -hanke

  • Mielenterveyden työkalupakki sisältää maksuttomia työkaluja ja materiaaleja, joiden avulla työpaikat ja työyhteisöt voivat rakentaa mielen hyvinvointia tukevaa inhimillistä työkulttuuria.
  • Mielenterveyden työkalupakki -hanke kuuluu Suomen kestävän kasvun ohjelmaan.

Lisätiedot