UUTINEN 9.9.2025
Käsittelemätön kriisi työyhteisössä kuormittaa ja syö henkisiä voimavaroja, kun taas yhteinen keskustelu tapahtuneesta voi auttaa suuntaamaan ajatuksia eteenpäin ja edistää normaaliin työarkeen palaamista.
Kriisistä toipumisen työpajat työyhteisölle on uusi menetelmä, joka tukee työyhteisön toimintaa kriisin jälkeiseen tilanteeseen sopeutumisessa. Tällaisia työyhteisöä kohtaavia, turvallisuuden tunnetta järkyttäviä tilanteita voivat olla esimerkiksi tulipalo, terveydellinen uhka, muutosneuvottelut tai tietomurto. Vaikka tilanne ei vaatisi varsinaista kriisiapua, se voi silti jäädä huolestuttamaan ja pyörimään mieleen.
− Herkästi ajatellaan, että kun akuutti tilanne on ohi, se olisi siinä. Todellisuudessa psyykkinen toipuminen on yksilöllistä ja alkaa vasta siitä, kun pöly on laskeutunut, vanhempi asiantuntija Miira Heiniö Työterveyslaitoksesta sanoo.
Työpajatyöskentely kannattaa aloittaa, kun työyhteisöllä alkaa olla valmiutta keskustella tapahtuneesta. Tyypillisesti näin on noin 1–3 viikkoa tapahtuman jälkeen. Hyvin vakaviin tilanteisiin, kuten työyhteisön jäsenen äkillisen kuoleman käsittelyyn työskentely ei sovellu. Silloin voi tarvittaessa hyödyntää työterveyshuollon palveluita tai muuta ammattiapua.
Hyvinvointi ensin, opit sitten
Kolmivaiheisessa työpajatyöskentelyssä selvitetään ensin, miten ihmiset kokivat tilanteen ja miten he voivat. Sitten keskitytään siihen, miten työyhteisö toimii kriisin jälkeen ja miten yhteistyötä voisi vahvistaa. Vasta sen jälkeen pysähdytään keräämään opit tapahtuneesta jatkoa varten.
− Menetelmää voi työyhteisössä hyödyntää, jos yhtään tuntuu siltä. Jos esimerkiksi ihmetyttää, miksi ihmiset käyttäytyvät yllättävillä tavoilla tai tapahtunut palaa toistuvasti kahvipöytäkeskusteluihin, erityisasiantuntija Liisa Puskala Työterveyslaitoksesta sanoo.
Fasilitoijana voi toimia henkilö, joka on riittävässä määrin itse toipunut tilanteesta. Sopiva henkilö voi olla esimerkiksi yksikön esihenkilö, työhyvinvoinnista vastaava henkilö, työsuojeluvastaava tai henkilö, joka ei ole itse ollut tilanteessa mukana.
Jälkihoitoon ja toipumiseen tarkoitettu menetelmä täydentää osaltaan työpaikan riskienhallintaa laajentamalla käsitystä siitä, milloin riskienhallintaa on syytä tehdä.
Mielenterveyden työkalupakki -hanke- Mielenterveyden työkalupakki sisältää maksuttomia työkaluja ja materiaaleja, joiden avulla työpaikat ja työyhteisöt voivat rakentaa mielen hyvinvointia tukevaa inhimillistä työkulttuuria.
- Mielenterveyden työkalupakki -hanke on osa Työelämän mielenterveysohjelmaa. Hankkeen rahoitus tulee Suomen kestävän kasvun ohjelmasta EU:n kertaluonteisesta elpymisvälineestä (NextGeneration EU) sosiaali- ja terveysministeriön kautta.
Lisätiedot
- Vanhempi asiantuntija Miira Heiniö, Työterveyslaitos, miira.heinio@ttl.fi, puh. +358 43 826 6206
- Erityisasiantuntija Liisa Puskala, Työterveyslaitos, liisa.puskala@ttl.fi, puh. +358 50 439 8480