keskiviikkona 24.11.2021
Koronapandemian vuoksi määrätyt tiukat kokoontumisrajoitukset pysäyttivät kertalaakista elävän musiikin esitykset lähiyleisöille. Mitä tehdä, jotta tarjolla olisi muutakin kuunneltavaa kuin hiljaisuus?
Joukko musiikkialan toimijoita – artisteja, bändejä, ohjelmatoimistoja, keikka- ja tapahtumajärjestäjiä – on pitkin pandemiakautta kokoontunut yhteen enimmäkseen etäyhteyksin ja ideoinut uusia tapoja välittää musiikkiesitys yleisöille.
Koskaan aikaisemmin rihmastomainen, pienistä toimijoista koostuva musiikkiala ei ole tullut yhteen samaan tapaan kuin pandemian aikana.
Iso kysymys on kuulunut, miten uudistaa elävän musiikin konseptia.
Keikkamyyjä Rowan Rafferty (kuvassa vas.) ja Jaakko Kämäräinen Muusikkojen liitosta ovat pohtineet musiikkialan uudistumismahdollisuuksia pandemian pakottamina.
Konserttitalo G Livelabiä Tampereella johtava Annamaija Saarela kertoo keskustelujen tarjonneen impulsseja oman toiminnan kehittämiseen. Tarjolla on ollut vertaistukea, ajatustenvaihtoa ja kokonaiskuvan hahmottamista yhteistuumin. Pandemia vauhditti tarvetta pohtia, miten keikkakokemuksen voi tuoda yleisöille striimaamalla ja hybridisti.
Tampereen G Livelabissä järjestettiin keikkoja helmikuussa 2021 kymmenen hengen yleisöille, mikä ei pitemmän päälle ole kannattavaa. Syntyi konsepti pienten yleisöjen minikeikoista yhteistyössä muusikoiden kanssa. Esiintyjä saattoi vetää saman päivän aikana jopa neljä vajaan tunnin keikkaa. Joskus kuulija osti lipun kaikille neljälle keikalle ja sai neljä tunnelmaltaan erilaista keikkakokemusta.
– Helmi–maaliskuussa, kun toimintamme oli minikeikkoja ja miniyleisöjä, huomasimme, miten tärkeä elävän musiikin kokemus on, Saarela sanoo.
Keikkastriimaaminen ja hybridit keikat ovat tulleet jäädäkseen. Uusin tekniikoin livemäisiä keikkoja voi välittää uusille yleisöille kuten hoivakoteihin tai ulkomaisille faneille.
Striimausten hyödyntämistä tallenteina rajoittavat kuitenkin vuosikymmenien takaisissa olosuhteissa laaditut tekijänoikeussäädökset.
Haasteensa on myös vuorovaikutuksen luomisessa – ja sitä striimikeikoille osallistuvat nimenomaan toivovat. Yksi tapa on näyttää yleisölle artistin haastattelu ennen keikkaa.
Striimikeikan vahvuus voi vuorostaan piillä intiimin kokemuksen luomisessa. Jaakko Kämäräinen Muusikkojen liitosta mainitsee esimerkkinä firman pikkujouluihin Teamsissä pölähtävän Paula Vesalan, joka soittaa ja laulaa muutaman biisin sohvaltaan ja kertoo kuulumisiaan. Toista tyylilajia edustaa satojentuhansien yleisön kerännyt JVG:n vappukeikka, joka oli historiallisen suuri verkossa järjestetty virtuaalinen tapahtuma emojeilla ja avattarilla höystettynä.
Keikkastriimausten suuri haaste on silti ansaintalogiikassa. Apocalyptican kaltaisen bändin oli hiljattain mahdollista tarjota keikka ilmaiseksi YouTubessa, koska heidän tapauksessaan koko ansainta perustui fanituotteiden myymiseen.
Keikkamyyjä Rowan Rafferty mainitsee, että kaupallinen yhteistyö artistien kanssa on sekin tullut jäädäkseen ja mainitsee esimerkkeinä Elastisen ja Pepsodentin sekä Sannin ja Coca-Colan. Samaan hengenvetoon hän pohtii, kuka kaupalliset yhteistyöt järjestää ja millainen siivu niistä jää artistille.
Hei bändi, miten meillä menee?
Työpsykologi Marjukka Laurola on tarjonnut työnohjausta kokoonpanoille, jotka muodostuvat bändistä ja keikkamyyjästä. Ideana on ollut istua porukalla alas ja pohtia, mitä bändille kuuluu ja miltä sen tulevaisuus näyttää.
Sana työnohjaus kuulostaa ehkä monen muusikon korvaan kummalliselta, mikä saattoi karsia kiinnostuneita. Kuvaavampi sana voisikin olla bänditerapia.
Ajankohta bänditerapian tarjoamiselle oli sekin haastava, koska pandemian takia musiikkialalta siirryttiin paljon aivan toisenlaisiin tehtäviin. Bändit saattoivat hajaantua ja toiminta hiipua.
Lopulta viisi bändiä hyödynsi mahdollisuuden keskustella ammattilaisen johdolla. Useampikin olisi mahtunut mukaan.
Kämäräinen mainitsee työhyvinvoinnin yleisemmin olevan alalla retuperällä. Moni työskentelee freelancerina tai itsensä työllistävänä eikä ole työterveyshuollon piirissä. Juuri koronan aikana tarvetta henkisen hyvinvoinnin palveluille olisi ollut erityisen paljon.
– Työnteko vuodeksi estetty, rahantulo pysähtynyt ja ainut tapa olisi ollut ostaa terveyspalveluja itse, hän summaa tilannetta.
Rafferty on pohtinut, miten hän ohjelmatoimiston edustajana olisi voinut olla tukemassa muusikoita empatian ja sympatian lisäksi.
– Mikä olisi se malli, jossa voitaisiin tarjota työhyvinvointia muusikoille ilman, että menemme itse konkurssiin?
Megaluokan musiikkitapahtumien päästöt ovat nekin megaluokkaa
Musiikkialan toimijat ovat keskusteluissaan nostaneet esille myös ympäristönäkökulman. Onko ekologisesti kestävää, että artisti lentää soittamaan ulkomaille pienen pubin nurkkaan, jos vaihtoehtona olisi striimattu konsertti vaikkapa lisätyn todellisuuden herkuilla – oli se sitten vaikkapa avatar digitaalisessa keikkayleisössä ja uudenlaiset digitaaliset vuorovaikuttamisen muodot.
Saarela mainitsee heillä laaditun jo pitkään monenlaisia hiilijalanjälkilaskelmia.
– Ja aina suurin hiilijalanjälki tulee matkustamisesta, erityisesti lentomatkustamisesta.
Siksi olemme rakentaneet kumppanuusverkostoa toisten konserttitalojen kanssa, jotta kansainväliset artistit saataisiin pistokeikkojen sijaan kiertämään Suomessa useammalla paikkakunnalla.
Jos artisti esiintyy yhtäällä soolona ja toisaalla isomman bändin kanssa, on yleisölle tarjolla erilaiset puolet artistista.
Muusikkojen liitto yhdessä Sibelius-Akatemian, Jazz Finlandin ja UMO Helsingin kanssa on kehittänyt residenssimäistä toimintaa, jossa ulkomainen artisti tulee Suomeen muutamaksi päiväksi tai viikoksi ja keikkailee, opettaa, treenaa ja säveltää.
Tällaisten uudenlaisten toimintatapojen juurtumiselle on esteitä. Rafferty kertoo, että monet festarit haluavat edelleen, että artisti on yksinoikeudella vain heillä. Toisaalta jos festivaalit ovat maantieteellisesti tarpeeksi etäällä toisistaan kuten vaikkapa Kotkassa ja Oulussa, ne eivät syö toistensa yleisöjä.
Keikkailun tärkeys tulonlähteenä on kasvanut voimakkaasti.
– Kun levymyynnistä saatava raha on pienentynyt, muusikot kiertävät enemmän ja liven merkitys on kasvanut suuremmaksi. Kun kaikki kiertävät, paine tehdä hienoa ja vaikuttavaa on kasvanut. Se taas ruokkii sitä, että konsertti vaatii entistä enemmän sähköä. Miten paljon stadionkeikka viekään sähköä? Saman verran kuin pikkukaupunki vuodessa? Kämäräinen pohtii.
Muutoksenhalun ympäristöystävällisempään tapaan toimia pitäisi Raffertyn mukaan tulla muusikoilta.
– Jos tarjoan lavan ja pienen PA:n, kukaan ei tule. Nykyään bändit tuovat keikoille vielä enemmän tavaraa, vielä enemmän rekkoja.
Hän nostaa esille konkreettisen yksityiskohdan: Suurin osa suomalaisista bändeistä kiertää maata vanhoilla, saastuttavilla busseilla ja rekoilla. Vähäpäästöisempiin ei ole varaa. Euroopan markkinoilla keikkailevat suomalaisbändit taasen saattavat lentää joka viikonloppu.
Teksti ja kuva Iida Ylinen
Jutussa haastatellut henkilöt ovat mukana Työterveyslaitoksen rahoittamassa musiikin esittäjien ja ohjelmatoimistojen yhteisessä SKAALA-hankkeessa, joka on osa TTL:n työn ja hyvinvoinnin TYÖ2030-kehittämisohjelmaa. Hanke etsii esiintymistoimintaa tukevia ratkaisuja, jotta musiikin esittäminen voi jatkua elinvoimaisena yleisörajoituksista huolimatta.
Musiikin esittäjiä hankkeessa edustaa Muusikkojen liitto ja ohjelmatoimistoja Suomen ohjelmatoimistot ja agentit SOA ry. Hanke sijoittuu välille marraskuu 2020 – joulukuu 2021.
Jaakko Kämäräinen työskentelee Muusikkojen liiton freelancekoordinaattorina ja Skaala-hankkeen projektipäällikkönä.
Annamaija Saarela on G Livelab Tampere -klubin toimitusjohtaja.
Rowan Rafferty on keikkamyyjä, tapahtumajärjestäjä ja Nem Agencyn toimitusjohtaja.
Marjukka Laurola on muusikkotaustainen työpsykologi ja työnohjaaja.
Lue kaikki TYÖ2030-hanketarinat täältä.