TYÖ2030-ohjelma on ollut osa hallitusohjelmaa

TYÖ2030-ohjelmassa kehitettiin uudenlaisia toimintatapoja yhdessä työpaikkojen, toimialojen ja asiantuntijoiden kanssa.

Toimintatapoja uudistamalla pyrittiin vaikuttamaan työllisyyteen, talouteen, kilpailukykyyn sekä Suomen työelämäbrändiin maailmalla.

Vuonna 2020 käynnistynyt TYÖ2030-ohjelma on ollut osa pääministeri Sanna Marinin hallitusohjelmaa.

TYÖ2030-ohjelman tavoitteet ovat olleet:

  • Vauhdittaa toimintatapojen uudistamista ja uuden teknologian hyödyntämistä suomalaisilla työpaikoilla.
  • Vahvistaa yhteistoimintaan ja luottamukseen perustuvaa työkulttuuria.
  • Nostaa Suomi digiaikakauden johtavaksi työelämäinnovaatioiden kehittäjäksi.
  • Nostaa työhyvinvointi Suomessa maailman parhaaksi vuoteen 2030 mennessä.

TYÖ2030-ohjelmassa hyödynnetiin aiempien työelämän kehittämisohjelmien kokemuksia ja tietoa tulevaisuuden työelämästä. TYÖ2030 tuotti tietoa myös koronakriisistä selviytymiseen.

Ohjelma teki yhteistyötä jatkuvan oppimisen parlamentaarisen uudistuksen kanssa.

Sosiaali- ja terveysministeriö toteutti ohjelman yhteistyössä työ- ja elinkeinoministeriön sekä työmarkkinajärjestöjen ja muiden työelämän toimijoiden kanssa. Ohjelman operatiivisesta toteutuksesta vastasi Työterveyslaitos.

Yleisempiin kysymyksiin TYÖ2030-ohjelmasta löydät vastaukset täältä.

In English.

På svenska.

TYÖ2030 - kumppani työelämän muutoksessa

Voit ladata TYÖ2030 -ohjelman esittelyn pdf-tiedostona täältä.