keskiviikkona 30. marraskuuta 2022

yhteinen_paras_untitled-214-Edit_nettikoko
Terhi Vesterinen ja Marianne Hemminki

Hyvä työkaveruus rakentaa sosiaalista hyvinvointia sekä yrityksen kasvua ja kehittymistä. 
Monilla aloilla kamppaillaan työntekijäpulasta ja samanaikaisesti pohditaan, miten osaavat henkilöt saadaan pidettyä talossa. Yksi liimaa ja pitoa rakentavista tekijöistä on työkaverikokemuksen johtaminen. Työn pitovoimaa ovat kollegat, joiden kanssa työn tekeminen ei aina edes tunnu työltä. Yhteistyö työkaverin kanssa edistää myös omaa työmotivaatiota etenkin heikkoina hetkinä. Työkaverin avulla voi nousta motivaatiokuopasta.  

Työkaveruus lähtee itsensä johtamisen taidoista

Iso osa hyvää työkaveruutta kytkeytyy itsensä johtamiseen ja tuntemiseen. Kuormittuneena ja stressaantuneena on hankalampi kohdata toinen, kun ei pysty kuuntelemaan ja olemaan läsnä kohtaamisissa. Jos oma ajan- ja elämänhallinta ei ole kunnossa, heijastuu se helposti myös muiden työtehtäviin. Näissä tilanteissa hyvä työkaveri voi auttaa toista eteenpäin. Tärkeää on, että ihminen itse tunnistaa tilanteensa, osaa sanoa sen ääneen ja uskaltaa pyytää apua.

Toinen työkaveruuden kivijalka on vuorovaikutus- ja vaikuttamistaidot, jotka kehittyvät itsetuntemuksen ja kokemuksen myötä. Kun tunnen itseni, ymmärrän, miksi reagoin tietyllä tavalla haastavissa tilanteissa. Kun tiedostan tämän, voin kehittää itseäni. Hyvät vaikuttamistaidot auttavat omat viestin ilmaisussa. Niiden avulla saan myös edistettyä tavoitteita yhdessä toisen kanssa. Hyvä yhteys toisen kanssa vahvistaa luottamusta ja luo pohjaa yhteistyölle myös jatkossa.

Millainen rooli esihenkilöllä on työnkaverikokemuksen rakentamisessa?

Esihenkilö, joka tiedostaa työkaverisuhteiden merkityksen on jo oikealla tiellä. Hän tekee arjessa ratkaisuja, jotka enemmän yhdistävät kuin erottavat ihmisiä.

1.    Viesti odotuksista ja käytä me-kieltä

Ensimmäinen askel työkaverikokemukseen panostamista on, että siitä puhutaan. Esihenkilö voi nostaa työkaverikokemuksen keskusteluun tiimin kanssa esimerkiksi silloin, kun sovitaan tiimin tavoitteita tai päivitetään pelisääntöjä: Mitä meillä tarkoittaa hyvä työkaveruus? Mitä me odotamme toinen toisiltamme?

Esihenkilön käyttämällä me-kielellä on melkoinen voima: Mitä me yhdessä saamme aikaan? Missä me olemme onnistuneet? Mistä me olemme ylpeitä?

Käytetyn kielen ja sanojen kautta rakentuu yhteinen kuva asioista, joita arvostamme: Arvostammeko esimerkiksi enemmän yhdessä onnistumista vai kilpailemmeko keskenämme?

2.    Johda yhteistyötä arjessa

Toinen askel työkaverikokemuksen rakentamisessa on tietoinen panostus yhteistyön johtamiseen. Esihenkilö luo rakenteita yhteistyölle ja auttaa löytämään osaamisen rajapintoja. Tämä kasvattaa myös organisaation kyvykkyyttä.

Yhteistyötä johtava esihenkilö kannustaa tiimiläisiä sparrailemaan keskenään, suosii työparityöskentelyä ja vahvistaa osaamisen jakamisen kulttuuria tiimissä.  Hän raivaa arkeen aikaa vapaamuotoiselle keskustelulle. Kun tuntee työkaverin, on helpompi tehdä yhteistyötä, pyytää ja antaa apua. Samalla oppii myös ymmärtämään erilaisuutta ja hyödyntämään sitä.

Työkaveruus lujittuu yhteistyön kautta.  Esihenkilö voi rakentaa toimintakulttuuria, jossa työkaveruus saa tilaa kasvaa ja kehittyä. Työkaveruuteen panostettu aika maksaa kyllä itsensä takaisin. Ilman ihmisiä ei ole menestyvää organisaatiota tai liiketoimintaa.

Mikä on sinun seuraava askeleesi esihenkilönä työkaverikokemuksen vahvistajana?

johtajuusverkosto_graafinenelementti_2-oranssi-taivas
Kirjoittajat ovat Taitava Liideri™ valmentajia Terhi Vesterinen ja Marianne Hemminki. Lisätietoa www.taitavaliideri.fi 
 
Jos kiinnostuit, kurkkaa verkkovalmennuksemme Taitava Työkaveri™ & Taitava Tiimi™.