Uutinen 26.2.2024

etl_sel_työ2030

Elintarviketeollisuusliitto ETL ja Suomen Elintarviketyöläisten Liitto SEL ovat käynnistäneet Tulevaisuusvuoropuhelun. Sen tavoitteena on hahmottaa elintarvikealalla tehtävän työn tulevaisuutta pitkällä aikavälillä. Samalla syntyy alan päivittyvä tilannekuva. Muutoksia ennakoimalla on mahdollista rakentaa kestävää menestystä. 

Yhdessä TYÖ2030-ohjelman kanssa toteutettavalla vuoropuhelulla vahvistetaan elintarvikealan ennakointiosaamista ja lisätään valmiuksia muutosten kohtaamiseen niin, että samalla parannetaan työmarkkinoiden toimivuutta ja työhyvinvointia. Vuoropuhelun kautta syntyy elintarvikealan päivittyvä tilannekuva.

Ennakoinnin tueksi liitot teettävät selvityksen alan nykytilasta, tulevaisuudennäkymistä ja kansainvälistymisen vaikutuksista. Selvityksissä tuotetaan tietoa yritysten toimintaolosuhteista, elintarvikealan vetovoimasta opiskelu- tai työuravaihtoehtona, osaajien saatavuudesta sekä työn arvostuksesta.

Suomalaista elintarvikealaa myös verrataan keskeisiin kilpailijamaihin (Ruotsi, Tanska, Saksa) sekä tuodaan esiin näkemyksiä alan vahvuuksista, heikkouksista ja kasvun edellytyksistä.

Loppukeväästä valmistuvan selvityksen toteuttavat Etlatieto Oy, Labore ja E2 Tutkimus.

Uusi rakennetaan yhdessä

Elintarvikealan toimintaympäristö on muuttunut kiihtyvällä vauhdilla. Automatisaatio, robotisaatio ja digitalisaatio ovat muuttaneet työtä ja työn tekemistä. Myös yhteiskunta ympärillämme on muuttunut ja vaatimukset elintarvikealaa kohtaan ovat kasvaneet.

– Alan neuvottelukumppaneina meidän on oltava ajan hermolla siitä, mitä yrityksissä tapahtuu. Näin pystymme osaltamme vaikuttamaan oikeisiin asioihin. Yhteinen tilannekuva ja näkemys tulevaisuuden suunnasta auttavat uudistamaan työehtoja ja tukemaan kehitystä oikea-aikaisesti, Elintarviketeollisuusliiton johtaja Anne Somer sanoo.

Elintarvikealaa ovat koetelleet viime vuosina useat kriisit ja haasteet, kuten koronapandemia, Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan, kiihtynyt inflaatio, energian hinnannousu sekä EU:n uusi sääntely. Haasteista huolimatta elintarvikealan toimintavarmuus on ollut hyvä ja alalla on merkittävää kasvupotentiaalia.

– On tärkeää, että saamme tietoa siitä, mitkä tekijät koetaan elintarvikealan vetovoimaa lisäävinä ja mitkä vähentävinä. Ikääntyvässä Suomessa useat alat kamppailevat työvoiman saatavuuden kanssa ja tarvitsemme ratkaisuja, jotka lisäävät elintarvikealan vetovoimaa. Meidän on myös hyvä löytää asioita, joilla ammattiylpeyttä ja työtyytyväisyyttä lisätään, jotta myös pitoa pysyä alalla saadaan parannettua, Suomen Elintarviketyöläisten Liitto SELin puheenjohtaja Veli-Matti Kuntonen sanoo.

TYÖ2030-ohjelmajohtaja Sanna Kulmala iloitsee elintarvikealan mukaantulosta uutena toimialana.

– ETL ja SEL ovat lähteneet koostamaan elintarvikealalle yhteistä kuvaa nykytilanteesta ja tulevaisuuden suunnasta. Yhteinen vuoropuhelu synnyttää varmasti toivottua yhteistyötä ja luottamusta, jonka pohjalta päästään rakentamaan uutta yhdessä.

Lisätietoja:
  • Johtaja Anne Somer, ETL, puh. 050 345 2134, anne.somer@etl.fi
  • Puheenjohtaja Veli-Matti Kuntonen, SEL, puh. 0400 61 1882, veli-matti.kuntonen@selry.fi
  • Ohjelmajohtaja Sanna Kulmala, TYÖ2030, puh. 040 411 6378, sanna.kulmala@ttl.fi