Työmarkkinaneuvotteluja koronan katveessa

Perjantai 13. päivä muutti kertaheitolla myös paltalaisten elämän. Tiivis, useita kuukausia jatkunut neuvottelurupeama muutti yhden viikonlopun aikana muotoaan, tyhjensi neuvotteluhuoneet, hiljensi kahvikoneet ja autioitti Etelärannan. Suomen aloittaessa sisäänpäin käpertymisen useilla Paltan sopimusaloilla olivat vielä neuvottelut kesken. Joillakin aloilla neuvotteluja ei ollut vielä edes aloitettu, koska työehtosopimukset päättyvät vasta myöhemmin keväällä.

Siirryimme hetkessä paperittomaan toimistoon, käymään keskusteluja puhelimissa, sähköpostilla ja Teamsissa. Samalla jouduimme testaamaan käytössä olevien yhteydenpitojärjestelmien yhteensopivuutta, langattoman verkon kuormituksen kestoa sekä opettelemaan pikavauhtia uusia digitaitoja.

Näkyykö tämä, kuuletteko minua?

Miltä tuntuu, kun samassa kokouksessa linjoilla on yli 20 ihmistä etkä edes tiedä, ketkä kokouksessa on mukana? Kuka on ihminen nimikirjainten takana? Entä miten voin varmistua viestini perillemenosta, kun en näe reaktioita, pysty lukemaan kehonkieltä ja ilmeitä? Miten tekstiehdotuksia nyt vaihdetaan ja miten on mahdollista, että joku yhtäkkiä kaappasi koneeni hallinnan ja vaihtoi minun dokumenttini tilalle oman tekstinsä? Kenen tekstiä me kaikki parhaillaan luemme? Näkyykö tämä, kuuletteko minua?

Kun ollaan pelkän äänen varassa, silläkin on merkitystä, kuinka monta sekuntia menee siihen, että neuvottelukumppani avaa mikrofoninsa ja kertoo, mitä asiasta ajattelee. Mitä sekuntien kulumisesta voi päätellä, entä pelkästä äänensävystä, tavasta pyytää taukoa, äänettömistä hetkistä tai ylipäänsä haluttomuudesta puhua mikrofoniin?

Neuvottelut normaalioloissa ovat niin paljon enemmän kuin puhetta. Hyvällä ilmapiirillä on tärkeä merkitys neuvottelujen onnistumiselle. Joskus jo pelkästä kenkien asennosta tai otsarypyistä voi päätellä, miten neuvottelut tulevat tänään sujumaan.

Neuvottelukumppanien mahdolliset keskinäiset näkemyserot paljastuvat usein jo siinä vaiheessa, kun neuvotteluhuoneeseen marssitaan sisään ennen kuin yhtään sanaa lausutaan. Se, kuka on todellinen ratkaisija ja kenen mielipide painaa vähemmän, näkyy yleensä siitä, miten joukot ryhmittyvät ja miten he istuvat.  Epämukavasti tuolilla keikkuva neuvottelija, joka katselee ikkunasta ulos ja jota kiinnostaa enemmän se, mitä Kauppatorilla tapahtuu ulos tai mitä viestejä kännykkään on tullut, ei yleensä ole vähään aikaan tekemässä sopimusta. Katsetta väistelevällä neuvottelijalla taas on yleensä jokin ikävä yllätys hihassa odottamassa.

Mitään näistä keinoista lukea tilannetta ja sen kehittymistä ei ole käytössä verkon välityksellä käytävissä neuvotteluissa, varsinkaan silloin kun kamerat ovat poissa päältä. Toisensa hyvin tuntevat neuvottelukumppanit pystyvät päättelemään paljon pelkän äänen perusteella. Joskus neuvotteluissa on mukana kokonaan uusia ihmisiä, joille neuvottelujen etenemisen seuraaminen on huomattavan hankalaa. Silloin pitempään mukana olleille jää usein selittäjän rooli.

Vaikein tilanne on silloin, jos neuvottelut ovat vasta alussa eivätkä pääneuvottelijat tunne kunnolla toisiaan. Yhteisen kielen löytäminen voi olla vaikeaa, puhumattakaan siitä, että ymmärtäisi ja osaisi lukea toista. Omia joukkojaankaan ei virtuaalineuvotteluissa näe, eikä tiivistahtisessa neuvottelussa pysty kysymään ovatko kaikki ymmärtäneet tilanteet ja sanat samalla tavalla.

Olosuhteiden muuttuminen testaa sopimusjärjestelmää

Maailma on muuttunut olennaisesti kuukaudessa. Tulevaisuudesta on tullut huomattavan synkeää. Talvella lukkoon lyöty niin sanottu neuvottelukierroksen yleinen linja ei uusissa olosuhteissa enää tunnu mahdolliselta. Neuvottelutavoitteita on päivitettävä, katsottava esillä olevia tekstiehdotuksia uusin silmin ja pohdittava, miten valmisteilla oleva työehtosopimus toimii puolen vuoden tai vuoden kuluttua. Jo valmiiksi vaikea neuvottelukierros on muuttunut entistä haastavammaksi jo sopimusten sisältöjen takia eikä vain uusien neuvottelutapojen vuoksi. Neuvottelujen pitkittäminen ja jumiutuminen triviaaleihin tekstikysymyksiin näissä olosuhteissa on vastuutonta ja epäammattimaista.

Kriiseistä syntyy yleensä uudenlaista ajattelua. Sopimuskumppaneiden pitäisikin nyt etsiä yhdessä keinoja, joilla vastaisuudessa kyettäisiin reagoimaan nopeammin muuttuviin olosuhteisiin.

Kriiseistä syntyy yleensä uudenlaista ajattelua. Sopimuskumppaneiden pitäisikin nyt etsiä yhdessä keinoja, joilla vastaisuudessa kyettäisiin reagoimaan nopeammin muuttuviin olosuhteisiin. Turhista jäykkyyksistä on päästävä. Työmarkkinakeskusjärjestöt pystyivät reagoimaan muutamassa päivässä kriisitilanteeseen ja tekemään uudenlaisia ehdotuksia. Vähintään samaan pitäisi päästä myös liittotason neuvotteluissa.

Tätä kirjoittaessa takana on jo neljä viikkoa koronan varjossa. Näiden viikkojen aikana on syntynyt useita uusia työehtosopimuksia – kaikki etäyhteyksien avulla. Paltan ammattitaitoiset neuvottelijat ovat jatkaneet työtään ”business as usual” -moodissa. Osa tämän työn suolasta on tiimityöskentely, yhteispeli ja sen kauneus, miten ihmisten erilainen osaaminen ja kyvyt täydentävät toisiaan ja johtavat hyvään lopputulokseen. Kollegoita on ikävä ja osittain myös neuvottelukumppaneita. Livenä on kivempaa, mutta käy se näinkin. Jokainen meistä varmasti muistaa tulevina vuosina tämän koronakevään, jolloin väki katosi kaduilta, hamstrattiin vessapaperia, perheet viettivät tiivistä yhteiselämää ja samassa taloudessa käytiin samaan aikaan joka huoneessa teams-keskusteluja.