Ennaltaehkäisevä mielenterveyden tukeminen työpaikoilla on yhä tärkeämpää työllisyyskasvun edistämisessä. Keskeistä on sujuvan työarjen rakentaminen sekä henkisen hyvinvoinnin huomioiminen strategisissa päätöksissä. Työpaikoilla tarvitaan tekoja ennen kuin työn voimavarat loppuvat ja työntekijät kuormittuvat. Työelämän mielenterveysohjelma julkaisee työpaikkojen avuksi tietoa, esimerkkitarinoita, digitaalisia työkaluja ja työterveysyhteistyön toimintamallin. 

TIEDOTE 1.6.2022

STM ja Työterveyslaitos tiedottavat

Suomalaiset työpaikat tarvitsevat työkykyistä ja osaavaa työvoimaa. Työelämän mielenterveysohjelman asiantuntijat korostavat, että työpaikoilla itsellään on paljon mahdollisuuksia vaikuttaa kehityksen suuntaan.

– Tarvitaan laajempaa muutosta toiminnassa ja asenteissa, jotta sairauspoissaolot saadaan vähenemään, eivätkä työurat katkea ennenaikaisesti mielenterveysongelmien vuoksi, sanoo erityisasiantuntija Jaana Vastamäki sosiaali- ja terveysministeriöstä.

– Mielen hyvinvointia vahvistavien työtapojen kehittäminen ei ole kallista. Siihen kannattaa investoida vähintäänkin esihenkilöiden aikaa, Vastamäki jatkaa. 

Hyvä mielenterveys on tärkeää pääomaa tulevaisuuden työelämässä, jossa korostuu elinikäinen oppiminen ja aivotyön vaatimukset.

Muutos tapahtuu työpaikoilla

Edelläkävijätyöpaikoilla on ymmärretty, että on parempi tukea mielenterveyttä ennemmin kuin myöhemmin. Muutoksia on tehty sekä strategiaan että työarkeen.

Kiinteistöalan ohjelmistoyritys Visma Real Estatessa on satsattu keskustelukulttuuriin, lähijohtamiseen ja koko henkilöstön vaikutusmahdollisuuksiin. Tällä tavoin ennaltaehkäistään sekä töiden että työhön liittyvien pulmien kasautumista.

Kempeleen kunnassa puolestaan on kehitetty toimintamalli, joka perustuu työn muokkaukseen ja ajatukseen, että työ voi olla kuntouttava tekijä. Tarvittaessa työpäivää voidaan lyhentää ja räätälöidä niin, ettei sairauspoissaololle ole tarvetta.

Työyhteisöjä kannattaa tukea ennaltaehkäisevästi

Usein mielenterveyden tukemisen keinot työelämässä painottuvat yksilöiden tukemiseen ongelmien jo ilmaannuttua. 

– Olennaista on tunnistaa ja ratkoa työn hankauskohtia työpaikalla jo ennen kuin niistä tulee mielenterveyden ja jaksamisen kysymyksiä. Hyvinvointia vahvistava työkulttuuri koostuu sekä konkreettisista työ-olosuhteista, arjen käytännöistä että ajattelutavoista, sanoo johtava asiantuntija Pauliina Mattila-Holappa Työterveyslaitoksesta.

Syksyllä 2021 julkaistu Mielenterveyden työkalupakki konkretisoi, mistä ennaltaehkäisevässä mielenterveyden tuessa on kyse. Työkaluista löytyy apua esimerkiksi esihenkilötyön kehittämiseen, muutostilanteisiin työyhteisössä, oman työhyvinvoinnin tilannekuvan muodostamiseen ja organisaation palautumiskäytäntöjen arviointiin. 

– Työkyky ja voimavarat vaihtelevat työuran varrella, eikä mielenterveys ole irrallinen osa työelämää. Hyvässä johtamisessa huomioidaan ennakoivasti päätösten ja arjen käytäntöjen vaikutukset henkilöstön hyvinvointiin, Mattila-Holappa jatkaa.

Työpaikkatarinoihin voi tutustua Työelämän mielenterveysohjelman uudistetuilla verkkosivuilla ennenkuin.fi, joka on osa tänä vuonna eri kanavissa näkyvää ja toteutettavaa viestintäkampanjaa. Tavoitteena on vahvistaa asennemuutosta ja uudenlaista puhumisen tapaa, joiden myötä mielenterveyden edistämisen toimintakulttuuri työpaikoilla kehittyy. Sivustolta löytyy jokaiselle työpaikalle tietoa, vinkkejä ja digitaalisia työkaluja mielenterveyden tukemiseksi.

Lisätiedot

Mikä Työelämän mielenterveysohjelma?

  • Työelämän mielenterveysohjelma on osa kansallista mielenterveysstrategiaa, jonka yhtenä tavoitteena on mielenterveyden tukeminen työelämässä. Ohjelmassa lisätään työpaikkojen valmiutta tukea työntekijöiden mielenterveyttä ja kykyä hallita mielenterveyttä uhkaavia riskejä.
  • Töissä olevien työssä pysyminen turvaa työllisyysasteen säilymisen ja vahvistaa hallitusohjelman työllisyysastetavoitteen saavuttamista.
  • Maksuton Mielenterveyden työkalupakki julkaistiin syksyllä 2021.
  • Parhaillaan yli 20 työpaikkaa työterveyshuoltoineen kehittää toimintatapoja, joissa työpaikkojen ja työterveyshuollon yhteistyöllä tuetaan mielen hyvinvointia ennaltaehkäisevästi. Toimintamalli työterveysyhteistyöhön julkaistaan marraskuussa 2022.
  • Sosiaali- ja terveysministeriö toteuttaa ohjelman yhteistyössä Työterveyslaitoksen, mielenterveysalan järjestöjen ja muiden kumppaneiden sekä laajan sidosryhmäverkoston kanssa.