Puheista tekoihin – tervetuloa kuulemaan konkreettisia tapoja, joilla parannetaan suomalaista työelämää ja työhyvinvointia! Työelämän mielenterveysohjelma ja TYÖ2030-ohjelma ovat mukana SuomiAreenassa torstaina 14. heinäkuuta 2022. Keskusteluja voi seurata paikan päällä Porissa tai striimin välityksellä.

UUTINEN 16.6.2022

UUTINEN 16.6.2022  

Tunnollinen työntekijä tekee kaikki temput jaksaakseen töissä. Yksilön ponnistelu ei kuitenkaan riitä, jos työ kuormittaa mieltä liikaa. Minkä pitää muuttua, jotta töissä jaksettaisiin nykyistä paremmin? Kenen pitää ryhtyä toimeen?  

Riku Rantalan juontamassa SuomiAreena-keskustelussa kysytään, miksi mielenterveydestä huolehtiminen kuuluu kaikille työpaikoille. Mitä kannattaa tehdä jo ennen kuin työyhteisö voi huonosti ja työn ilo katoaa?  

Keskustelemassa on psykologi ja erityisasiantuntija Liisa Puskala Työterveyslaitoksesta. Hän korostaa, että työhyvinvointi on joukkuelaji. Vaikkapa ajanhallintakikat eivät toimi, jos työyhteisö ei kunnioita taukojen tarvetta.  

Kuulemme myös tuoreita esimerkkejä työelämästä. Kiinteistöalan ohjelmistoyritys Visma Real Estaten hr-johtaja Salla Arvonen kertoo, miten työpaikalla on nostettu mielen hyvinvointi keskiöön – ja miten se on näkynyt myös viivan alla.   

Näin työn murros otetaan haltuun. TYÖ2030 -ohjelma näkyy ja kuuluu osana SuomiAreenan ohjelmaa 

Minkälaisia tekoja työn ja teknologisen murroksen osalta on jo tehty eri toimialoilla ja työpaikoilla, miten organisaatiot oppivat ja miten yksilöinä pysymme muutoksessa mukana? Miksi tämä on yhteiskunnallisesti niin tärkeää ja mitä yritykset ja työntekijät jatkuvasta kehityksestä hyötyvät? TYÖ2030 -ohjelma tarjoaa keskustelua aiheista SuomiAreenan aivan uudella Rantalavalla torstaina 14.7. kello 16–16.45.  

Keskustelussa ”Puheista tekoihin, näin työn murros otetaan haltuun” pohditaan, mitkä ovat juuri nyt merkittävimmät työelämän muutosvoimat, miten ne käytännössä näkyvät työpaikoilla ja miten muutoksiin on työpaikoilla reagoitu konkreettisesti. Paneelikeskustelussa kuullaan, mitä työntekijät, työnantajat ja yhteiskunta hyötyvät valtakunnallisista ohjelmista ja miksi ne ovat perusteltuja. 

Keskustelun avaa sosiaali- ja terveysministeri Hanna Sarkkinen. Asiantuntijapanelisteina STTK:n puheenjohtaja Antti Palola, PALTA ryn neuvottelujohtaja Anu Sajavaara sekä Helsingin yliopiston aivotutkija Katri Saarikivi. Moderaattorina toimii TYÖ2030 ohjelmajohtaja Sanna Kulmala. 

Kutsuvieraille afterit 

Torstaina keskusteluiden jälkeen TYÖ2030 -ohjelma ja Työelämän mielenterveysohjelma tarjoavat kutsuvieraille after work -tilaisuuden Rantalavan vieressä kello 17 alkaen. 

Lisätiedot 

Työelämän mielenterveysohjelma: Päivi Lehtomurto, erityisasiantuntija, Työterveyslaitos, paivi.lehtomurto@ttl.fi, 050 4156 309 

TYÖ2030-ohjelma: Sanna Kulmala, ohjelmajohtaja, sanna.kulmala@ttl.fi