Asiantuntijatietoa, kokemuksia ja artikkeleita

Palkinnoksi juustoa kotiinkuljetuksella – Henkilöstö keksi hyviä ideoita etätöihin

Sellaisetkin organisaatiot, jotka eivät ole tottuneet etätöihin, ovat nyt kriisin keskellä joutuneet opettelemaan uutta. Henkilöstö on noussut esimiehien voimavaraksi ja ideasammoksi Lähitapiolassa.

Näillä keinoilla jokainen voi parantaa työyhteisönsä vuorovaikutusta

Työyhteisön vuorovaikutus koostuu pienistä teoista myös koronavirusepidemian keskellä.

Työyksinäisyyttä vai yhdessä tekemistä? Vahvista yhteisöllisyyttä, esimies

Vaikka työntekijät kuuluisivat useampaan tiimiin, toimisivat eri paikoissa tai oman tiimin jäsenet muulla tavoin tuntuisivat etäisiltä, työyhteisöä voi vahvistaa ja kehittää.

Ole itsellesi paras mahdollinen pomo! Seitsemän keinoa parantaa itsensä johtamisen taitoja

Hyvä itsetuntemus ja suunnittelu auttavat johtamaan omaa työtä – kaaoksenkin keskellä. Suhtaudu itseesi arvostavasti ja kannustavasti.

Ideoita, vinkkejä ja hyviä käytäntöjä

Enter2020-sivustolla yritysten parhaita käytäntöjä kaikkien käyttöön

Elinkeinoelämän keskusliitto on julkaissut Enter2020-kampanjan. Kampanjassa yritykset jakavat parhaita käytäntöjään kaikkien käyttöön.

Työturvallisuuskeskus ohjeisti koronaviruksen ehkäisystä teollisuuslaitoksissa

Työturvallisuuskeskus on julkaissut hyviä käytäntöjä koronavirusepidemian ehkäisystä teollisuudessa. Yleisohjeet mm. hyvästä käsihygieniasta ja hihaan yskimisestä pätevät luonnollisesti myös teollisuudessa. Lisäksi työpaikka tarvitsee kunnollisen varautumissuunnitelman. Epidemian ehkäisyssä työpaikalla kannattaa Työturvallisuuskeskuksen mukaan keskittyä erityisesti rajoittamaan liikkumista, ...

Työpaikalla on keinoja auttaa työntekijää onnistumaan myös poikkeusoloissa

Uusi tilanne ja uudenlaiset arjen haasteet erityisesti lapsiperheillä saivat teknologiayritys Goforen miettimään kovalla tahdilla käytäntöjä, joilla tukea työntekijöitä poikkeusoloissa ja pitää silti toiminnan käynnissä.

Työnantaja tarjoaa etäjumppapalvelun käyttöön istumätyötä tekeville työntekijöille

Yliopistoliikunta lahjoitti korkeakoululiikuntaan oikeuttavan liikuntatarran maksaneelle henkilökunnalle pääsyn yogobo-palveluun, mistä voi valita mieleisen etäjumppatunnin. Tämä on tuntunut tärkeältä työhyvinvoinnin kädenojennukselta istumaetätyön tekijälle, jolle jumppatunnit muutenkin ovat olleet viikon tärkeitä pysähdyspaikkoja.

Ajatuksia tunteista ja voimavaroista taide- ja kulttuurialalla työskenteleville

Kevään 2020 poikkeustilanne on asettanut monet esittävien taiteiden aloilla työskentelevät erityisen haastavaan tilanteeseen.

Testaa, kuinka stressaantunut olet

Kokeile Työterveyslaitoksen leikkimielisellä, mutta faktatietoon pohjautuvalla stressitestillä, kuinka stressaantunut olet.

Tilaa webinaaritallenne sujuvasta aivotyöstä

Epidemiatilanne, etätöihin siirtyminen ja työn ja perheen yhteensovittaminen toi mukanaan uusia haasteita myös aivotyölle.

Podcast-vinkki: Miten työpaikka voi edistää terveyttä ja hyviä elintapoja

Työ vie ihmisen elämästä merkittävän osuuden. Miten voisimme pitää huolta, että jaksamme tehdä töitä ainakin 40 vuotta? Onko kaikilla työpaikoilla keinoja edistää terveyttä ja hyviä elintapoja? Miten se käytännössä tapahtuu? Promo@Work-hankkeessa pyrittiin vaikuttamaan siihen, että kaikilla suomalaisilla työpaikoilla olisi terveyttä edistävät rakenteet ja prosessit.