TYÖ2030 tiedottaa torstaina 15. huhtikuuta 2021.


Sanna-Kulmala-kuva-Ellun-Kanat

Kuva: Ellun Kanat

Kokenut työelämän kehittäjä Sanna Kulmala on valittu TYÖ2030-ohjelman johtajaksi. Kulmalalla on pitkä kokemus työelämän kehittämisestä yritysten strategisen HR-toiminnon näkökulmasta. Koulutukseltaan hän on johtamisen ja organisaatioiden kehittämiseen erikoistunut kauppatieteiden maisteri Oulun yliopistosta. Kulmala siirtyy tehtävään muutostoimisto Ellun Kanoista.

Uusia innovaatioita, osaamisen kehittämistä ja työhyvinvointia korostava TYÖ2030 on osa hallitusohjelmaa. Ohjelmajohtajan tehtävä on sijoitettu Työterveyslaitokseen, joka vastaa TYÖ2030-ohjelman operatiivisesta toteuttamisesta. Ohjelman vastuuministeriöitä ovat sosiaali- ja terveysministeriö sekä työ- ja elinkeinoministeriö. 

TYÖ2030 luo tulevaisuuden kilpailukykyä tuomalla yhteen tutkimuksen, työmarkkinat, julkisen sektorin ja yritykset. Kevään aikana ohjelmassa käynnistyvät jälleen kehittämistä ja kokeiluja mahdollistavat toimiala- ja aluehankkeet sekä johtamisverkosto. 

Ohjelmassa on kyse ennen kaikkea puitteiden ja mahdollisuuksien luomisesta työelämän uudistumiselle. Yhtenä perusajatuksena on, ettei työpaikkojen tarvitse yksinään yrittää keksiä ratkaisuja, vaan kokeiluja tehdään yhdessä ja onnistuneita käytäntöjä levitetään laajemmalle. Ohjelmassa on erityistä sen yhteistyöhön ja luottamukseen perustuva näkökulma. 

– Hyvä työ on sellaista, joka antaa tekijälleen enemmän kuin ottaa. Jokaisella on oikeus hyvinvointia lisäävään työhön. TYÖ2030-ohjelmassa on mukana juuri se joukko toimijoita, joilla on kaikki mahdollisuudet tehdä tämä todeksi, sanoo Sanna Kulmala.

– TYÖ2030-ohjelmassa minua innostaa erityisesti ajatus, että sen avulla syntyy työelämään jotain uutta, josta emme vielä edes tiedä, mitä se on. Teknologinen muutos mahdollistaa muutokset työelämässä, mutta etätyö tai digitaaliset työvälineet eivät vielä tuo kilpailuetua – se tulee isommista rakenteiden ja toimintatapojen uudistamisesta ja innovaatioista, Kulmala huomauttaa.  

 – Koronapandemia on sysännyt digitalisaation ja uusien teknologioiden hyödyntämisen kunnolla käyntiin, ja saanut monet katsomaan työn tekemisen tapoja uudesta kulmasta. Meillä on sekä tarve että mahdollisuus kehittää työelämää laajalta pohjalta, ja juuri tätä yhteistyötä Sanna tulee meille rakentamaan, sanoo Työterveyslaitoksen pääjohtaja Antti Koivula. 

Lisätietoja

Pääjohtaja Antti Koivula, Työterveyslaitos, p. 043 825 0036, antti.koivula@ttl.fi

Ohjelmajohtaja Sanna Kulmala, p. 040 411 6378, sanna.kulmala@ttl.fi 

Johtaja Liisa Hakala, sosiaali- ja terveysministeriö, työ- ja tasa-arvo-osasto, p. 0295 163 566, liisa.hakala@stm.fi