Huomisen johtajuus -työpajat
Huomisen johtamisen aika on nyt!
Työpajoissa harjoitellaan käytännössä Huomisen johtajuuden ajatuksia ja työkaluja – tule mukaan!
Suomessa kaivataan muutosta johtajuuteen. Vain yksi viidestä on tyytyväisiä siihen, miten johtajuus suomalaisessa työelämässä tällä hetkellä ymmärretään. Huomisen johtajuus on ennen kaikkea vastuullista, rohkeaa ja ihmisläheistä esimerkillä johtamista. Vastakkainasettelun sijaan kaipaamme jaettua johtajuutta ja yhdessä tekemistä. Johtajuus onkin yhteistyötä. Yhteistyö synnyttää uutta, parhaimmillaan jopa pieniä ihmeitä.
Huomisen johtaminen auttaa ihmisiä tekemään töitä yhdessä ja rakentamaan uutta
TYÖ2030 -ohjelma on yhdessä Nuorkauppakamarin kanssa rakentanut starttipaketin huomisen johtajuuteen. Kokonaisuus sisältää työkaluja sekä näkökulmia tuoreista johtamisaiheisista tutkimuksista sekä oivalluksia ja inspiraatiota JCI:n Vuoden nuori johtaja -kilpailun voittajilta ja finalisteilta. Se auttaa erityisesti esihenkilöitä ja tiiminvetäjiä, mutta myös jokaista, joka on kiinnostunut johtajuudesta, pysähtymään ja pohtimaan – joko yksin tai yhdessä tiimin kanssa – mitä huomisen johtajuus tarkoittaa.
Haluamme tarjota pk-yritysten avainhenkilöille käytännönläheisen tavan ottaa käyttöön tulevaisuuden johtamisen työkaluja ja taitoja
Huomisen johtajuuden työpajoissa (3 h) keskustelet tulevaisuuden johtamisen teemoista sekä harjoittelet sitä edistävien työkalujen käyttöä omassa työssäsi. Työpajat toteutetaan etänä ja ne ovat maksuttomia. Työpajat vetää Aava & Bangin toimitusjohtaja Vilja Laaksonen.
Työpajojen ajankohdat:
- 13.12 klo 9 - 12 johtamistyötä erityisesti lähinä tekeville
- 13.12. klo 13 - 16 johtamistyötä erityisesti hybridi/etätavoin tekeville
- 15.12. klo 9 - 12 erityisesti itseään sekä verkostojaan johtaville
- 10.1. klo 9 - 12 johtamistyötä erityisesti hybridi/etätavoin tekeville
- 31.1. klo 9 - 12 johtamistyötä erityisesti lähinä tekeville
Ilmoittaudu mukaan Aava & Bangin sivuilta täältä.
- Etusivu
- Tietoa ohjelmasta
- Tulevaisuusvuoropuhelu
- Työkaluja
- Huomisen johtajuus
- Työelämän tilannekuva
- Hybridityö, etätyö ja lähityö (HELP)
- Hyvinvointia työstä 2030-luvulla
- Kohti työtä 2030 -webinaarit
- MEADOW-tutkimus
- MEADOW ICT-alan juttusarja
- Suvujaa aivotyötä opetusalalle
- Työelämäfoorumi Suomi 2024
- Työelämätapahtumia
- Työelämän tilannekuvia
- Työmarkkinajärjestöjen vuoropuhelu digitalisaatiosta
- Työ nyt ja tulevaisuudessa: Eväitä ajatteluun luentosarja
- Viisi ratkaisua tulevaisuuden työelämään
- Viestintä ja kampanjat