Uutinen 13.12.2023

tekoäly tvp vaaka
Kuva: Deep AI

Generatiivisesta tekoälystä on käynnissä laaja yhteiskunnallinen keskustelu. Mutta mihin keskustelussa kannattaisi keskittyä hyötyjen maksimoimiseksi? Finanssialalla aiheeseen päätettiin tarttua yhteisvoimin. Alan etujärjestöt, oppilaitokset ja työpaikat kootaan yhteen keskustelemaan siitä, millaista osaamista tarvitaan jatkossa, kun generatiivinen tekoäly muuttaa työtä.

Yhteistyön tavoitteena on tarjota alan yrityksille tietoa ja työkaluja aiheen käsittelyyn sekä osaamisen ja toimintatapojen uudistamiseen. Vaikka kilpailu ja sääntely alalla on tiukkaa, työn murros korostaa yhteistyön kasvavaa roolia jatkossa. Teemaan oli mahdollista tarttua nopeasti, sillä alan neuvotteluosapuolilla on jo kymmenen vuoden kokemus työn murrosta käsittelevästä vuoropuhelusta.

“Yhteinen keskustelu ja ymmärryksen lisääminen generatiivisesta tekoälystä on välttämätöntä, jotta kehityksessä pysytään mukana ja sen hyödyt saadaan käyttöön hyvinvoinnin ja tuottavuuden tueksi, Finanssiala ry:n kehitysjohtaja Katja Repo painottaa.

”Vuoropuhelussa eri osapuolten kesken on mahdollisuus tutustua siihen, mitä kaikkea jo nyt tapahtuu niin Suomessa kuin kansainvälisesti. Tärkeää on myös päästä kiinni siihen, mitä uutta osaamista tullaan tarvitsemaan.”

Uusia näkemyksiä yhteistyön keinoin

Eri osapuolet yhdistävä keskustelu toteutetaan Tulevaisuusvuoropuhelu -mallin avulla, joka on kehitetty erityisesti työn murrokseen liittyvien teemojen yhteiseen käsittelyyn ja ymmärryksen lisäämiseen. Finanssialan Tulevaisuusvuoropuhelun järjestävät yhteistyössä Finanssiala ry, Ammattiliitto Pro ry, Palvelualojen työnantajat Palta ry, Ylemmät Toimihenkilöt YTN ry sekä TYÖ2030-ohjelma.

“Tekoälystä puhutaan paljon tehostamisen ja työn katoamisen kautta. Finanssialalla haluamme lähestyä aihetta niin, että generatiiviseen tekoälyyn liittyy ennen kaikkea uusia mahdollisuuksia tehdä työtä mielekkäällä ja hyvinvointia tukevalla tavalla. Alan yhteiset pelisäännöt ja eettisten kysymysten tunnistaminen on tärkeää. Tulevaisuusvuoropuhelu luo puitteet tunnistaa yhdessä keskeiset kohdat, joihin tarvitaan ratkaisuja ja miten niihin voidaan konkreettisesti tarttua”, yhteyspäällikkö Liisa Halme Ammattiliitto Pro ry:stä korostaa.

Vuoropuhelun avajaistilaisuuteen ovat kutsuttuna kaikki alan työpaikat. Generatiivinen tekoäly kiinnostaa laajasti, sillä tilaisuuteen on ilmoittautunut 850 finanssialan toimijaa. Tilaisuudessa puhuvat yrittäjä ja teknologiavaikuttaja Maria Ritola sekä tutkimusjohtaja Mikko Hyppönen F-Securelta. Paneelikeskusteluun osallistuvat asiakaspalvelu- ja myyntijohtaja Anna Toikka, If, asiakkuusjohtaja Esa Jäntti, Ilmarinen sekä Helsingin kaupungin tiedolla johtamisen päällikkö Tomas Lehtinen

Osana vuoropuhelua kerätään tietoa myös kyselytutkimuksen avulla, josta saatua tietoa hyödynnetään tulevissa keskusteluissa. Tavoitteena on ennakoida generatiivisen tekoälyn tuomia mahdollisuuksia sekä taklata siihen liittyviä haasteita. Vuoropuhelun tuloksista kuullaan loppukeväästä 2024.

 

Lisätiedot:

Katja Repo, 
kehitysjohtaja 
Finanssiala ry  
katja.repo@finanssiala.fi  
+358 20 793 4261

Liisa Halme,
yhteyspäällikkö
Ammattiliitto Pro ry
liisa.halme@proliitto.fi
+358 50 424 5301