torstaina 25. marraskuuta 2021

Ulla Westermarck

Kirteko 2030: Kirkon toimialan kuulumisia


TYÖ2030-ohjelma toteutti ensimmäisenä toimintavuonnaan kaksi toimialoille suunnattua rahoitushakua. Kirkon pääsopijaosapuolet osallistuivat niihin Kirteko 2030: ”Kirkko tulevaisuuden työpaikkana – vuoropuhelua kirkossa ja sen työpaikoilla” -hankehakemuksella. Saimme myönteisen rahoituspäätöksen ja käynnistimme Kirteko-hankkeessa valmistelun, jossa oli keskiössä kirkon työn ja työelämän tulevaisuudesta käytävä vuoropuhelu sekä työpaikoilla että eri työpaikkojen toimijoiden kesken.


Toiminnan keskiössä oli kirkon alan työpaikkojen tukeminen toiminnan tuloksellisuuden ja työelämän laadun kehittämiseen liittyvissä kysymyksissä. Ryhmän tehtävänä oli tukea ja vauhdittaa seurakuntatyöpaikkojen tuottavuutta ja työhyvinvointia edistäviä toimia ja vahvistaa työn murroksessa niiden yhteistoimintaan ja luottamukseen perustuvaa työkulttuuria.

Seuraavassa kerron joistakin hankkeessa toteutetuista osa-alueista:

Tulevaisuuden työelämätaidot -verkkovalmennus


Vuoropuheluissa oli tavoitteena yhteisen tilannekuvan luominen ja yhteinen tavoitteenasettelu eli unelma siitä, millainen työpaikka kirkon tulisi tulevaisuudessa olla. Työpaikoilla käytävään vuoropuheluun kutsuttiin mukaan kaikki kirkon työyhteisöissä. Keskusteluun tarjottiin välineeksi ja kannustimeksi Tulevaisuuden työelämätaidot -verkkovalmennusta.


Vuoropuhelua kirkon eri työpaikkojen toimijoiden kesken


Eri työpaikkojen välistä vuoropuhelua varten järjestettiin Kirteko-tapaamisia, joihin kutsuttiin seurakuntien ja seurakuntayhtymien johtoa, esihenkilöitä ja henkilöstöasiantuntijoita sekä luottamusmiehiä ja työsuojeluvaltuutettuja. Tapaamisissa tarkasteltiin esitysten ja alustusten avulla mahdollisimman vuorovaikutteisesti ja moniulotteisesti kirkon työn ja työelämän muutosta ja arvioitiin koronatilanteen vaikutusta siihen. Tapaamisissa yhteistyö ja luottamus vahvistuivat ja erityisesti seuraavat nostot poimittiin niistä jatkotyöstämistä varten:

”Ihminen on etätöissä itselleen ankarampi kuin lähitöissä.”

”Henkinen työkyky on myös yhteisöllinen asia.”

”Muistettava, ettei kaikkea työtä voida koskaan tehdä etänä.”

”Korona-aika toi myös onnistumisen kokemuksia siitä, kuinka nopeasti opittiin uutta ja
otettiin käyttöön uusia toimintamalleja.”


Kirteko-gaala

Kirteko 2030 gaala-1


Hanke huipentui 29.10.2021 pidettyyn gaalaan, johon oli mahdollisuus osallistua myös paikan päällä. Kun koko hankkeen teemana oli ”Tulevaisuuden työelämä tehdään yhdessä – tavoitteena kestävän työelämän tiekartta”, gaalan alustajat ja panelistit tarkastelivat työelämää näiden tavoitteiden näkökulmasta.

Kirteko 2030 gaala 2

Kirteko 2030 gaala 3

Kirteko-hanke päättyy – työelämän kehitys jatkuu


Kirteko-hanke on päättymässä tämän vuoden loppuun, mutta toki työelämä kehittyy, vaikka jokin hanke päättyisikin. Kirkon työmarkkinalaitos jatkaa relevantin ja ajantasaisen tiedon jakamisesta kaikille kirkon työpaikoille asioista, joita on paljon tutkittu ja jotka liittyvät erityisesti työssäjaksamiseen ja työkykyjohtamiseen. Tätä tutkimusta ja pohdintaa tehdään lukuisissa organisaatioissa, muun muassa Työturvallisuuskeskuksessa, Työterveyslaitoksessa ja Kevassa. Kirkon työmarkkinalaitoksen yksi rooli ja tehtävä jatkossa näissä kysymyksissä on ohjata halukkaita merkitsevän tiedon äärelle.



Kirjoittaja neuvottelupäällikkö Ulla Westermarck, Kirkon työmarkkinalaitos

 

Tutustu kaikkiin TYÖ2030-blogeihin tästä.