Yhteistyön työkalu 

  • auttaa parantamaan yhteistyön laatua tärkeiden yhteistyökumppaneiden kanssa.
  • ohjaa työpajatyöskentelyn kautta miettimään toimenpiteitä, joiden avulla kehittää yhteistyötä. 

Arvostus ja luottamus ovat hyvän yhteistyön edellytyksiä.

  • Arvostus on asenteita ja tunteita, jotka heijastuvat käyttäytymiseemme. Arvostus näkyy ja kuuluu esimerkiksi siinä, miten puhumme yhteistyökumppaneistamme tai kuvailemme heidän toimintaansa.
  • Luottamus on yhteistyön perusta, jonka varaan yhteistyö on mahdollista rakentaa. Se on tunne, joka syntyy vuorovaikutuksessa ihmisten välillä ja jota voi vahvistaa (tai heikentää) omilla teoilla ja käyttäytymisellä.

Työskentelyn neljä vaihetta

Hyvän yhteistyön ympyrä.
  1. Kumppani: Tunnista keskeiset yhteistyökumppanit
  2. Arvostus: Miten ihmisten arvostaminen näkyy yhteistyössämme?
  3. Luottamus: Mitä konkreettisia asioita teemme nyt, että ansaitsemme yhteistyökumppanin luottamuksen?
  4. Teot: Mitä teemme jatkossa, jotta yhteistyö paranee entisestään?

Sopikaa työskentelyn päätteeksi, mitä toimenpiteitä yhteistyön kehittämiseksi lähdetään viemään eteenpäin. Toimenpiteet toteutuvat parhaiten silloin, kun niille sovitaan saman tien vastuuhenkilöt, tarkempi sisältö ja aikataulu.

Lataa työpohjan tulostettava versio (pdf)

Ohjeet työkalun verkkoversion käyttöön

  1. Kirjaudu tai luo itsellesi tili Padletiin https://padlet.com/.
  2. Klikkaa yhteistyön työkaluun tästä painikkeesta:
    Siirry työkaluun

  3. Paina näytön oikeassa yläkulmassa olevaa Remake/Kloonaa-linkkiä.
  4. Valitse Copy design/Kopioi muotoilu ja Copy posts/Kopioi julkaisut ja klikkaa Submit/Tee muutokset. Työkalu näkyy nyt omalla työpöydälläsi Padletissa.
  5. Padletissa työskennellään sijoittamalla tarralappuja hyvän yhteistyön ympyrän neljälle kehälle. Tarralappuja saa lisättyä padletiin painamalla plus-merkkiä oikeasta alakulmasta. Lappu ilmestyy ruudun vasempaan alareunaan. Tarralappujen muokkaminen ja poistaminen tapahtuu klikkaamalla lapun oikeassa yläkulmassa olevaa kolmea pistettä. 
  6. Työkalun jakaminen muille: Muiden käyttäjien ei tarvitse kirjautua Padletiin. Kun olet työkalun padletissa paina Share/Jaa-linkkiä. Voit jakaa padletin joko linkkinä tai QR-koodia hyödyntäen. Voit myös lähettää osallistujille linkin sähköpostina. Jos haluat että osallistujat voivat itse lisätä lappuja ympyrään, paina Share/Jaa-linkkiä, valitse Change privacy/Muuta yksityisyysasetuksia, klikkaa Visitor permissions/Vierailijavaltuudet ja sieltä Can write/Voi kirjoittaa.