Tutkimuksen toteuttaa ja siitä vastaa Työterveyslaitos. Kerätyn tutkimusaineiston käyttöoikeus on Työterveyslaitoksella.

Tutkimuksessa käytettävät tiedot saadaan tutkimukseen osallistuvilta heidän suostumuksellaan kyselyn yhteydessä. Vastaaminen kyselyyn katsotaan suostumukseksi osallistua tutkimukseen. Kaikki annetut tiedot tulevat ainoastaan Työterveyslaitoksen vaitiolovelvollisten tutkijoiden käyttöön. Työterveyslaitos raportoi tutkimuksen tulokset Sosiaali- ja terveysministeriölle osana Työelämän mielenterveysohjelman arviointia sekä tieteellisiin sekä yleistajuihin julkaisuihin ryhmätasolla siten, ettei yksittäisiä osallistujia ja heidän vastauksiaan ole mahdollista tunnistaa.

Yksittäisen osallistujan vastauksia ei missään tutkimuksen vaiheessa anneta Työterveyslaitoksen ulkopuolelle. Kyselyssä ei kerätä osallistujien tunnistetietoja eikä tutkimuksen kyselyistä synny henkilörekisteriä. Kyselyjen tulokset raportoidaan vain kokonaisaineiston tasolla kaikkien osallistuneiden osalta. Kysymyskohtaiset tulokset esitetään keskiarvoina tai luokiteltuina siten, että yksittäisen vastaajan vastausten tunnistaminen ei ole mahdollista.

Tutkimusaineistoon on pääsy vain Työterveyslaitoksen tutkijoilla. Aineistojen käsittelyssä ja säilyttämisessä noudatetaan tutkimusta koskevaa lainsäädäntöä. Työterveyslaitoksen tutkijat käsittelevät ja säilyttävät aineistoa tietoturvallisesti Työterveyslaitoksen palvelimella noudattaen tutkimusta koskevaa lainsäädäntöä sekä voimassa olevaa Työterveyslaitoksen salassa pidettävien aineistojen käsittely- ja tietoturvaohjetta, jotka ohjaavat aineistojen turvalliseen käsittelyyn. Työterveyslaitoksen tietojärjestelmät on suojattu palomuureilla ja niiden käyttöoikeudet vaativat tietohallinnon myöntämän käyttäjätunnuksen ja salasanan. Kaikki kyselystä saatava tutkimusaineisto arkistoidaan pysyvästi Työterveyslaitoksen tutkimusarkistoon tutkimusprojektin päättymisen (30.12.2022) ja tutkimusaineistosta kirjoitettavien tieteellisten julkaisujen hyväksymisen jälkeen, kuitenkin viimeistään 31.3.2025.

Tutkittavan oikeudet

Kyselyihin ja tutkimukseen osallistuminen on sinulle vapaaehtoista ja sinulla on oikeus keskeyttää osallistumisesi tutkimukseen. Kyselyjärjestelmä ei kerää vastaajasta tunnistetietoja. Vastaamisen keskeyttäminen on mahdollista kyselyjärjestelmässä ennen vastausten lähettämistä. Lähetettyjä vastauksia ei voi peruuttaa, koska vastaajista ei kerry järjestelmään tunnistetietoja. Vastaukset ovat nimettömiä ja anonyymeja, eli kyselyssä ei kerätä nimitietoja tai muita taustatietoja, joiden avulla tutkijoiden olisi mahdollista tunnistaa yksittäisiä vastaajia osallistumisen peruuttamiseksi.

Osallistujilla on kuitenkin tiettyjä henkilötietojaan koskevia oikeuksia, jotka voivat toteutua, jos osallistuja olisi tunnistettavissa vastauksistaan. Osallistuja saattaisi olla tunnistettavissa, jos hän toimittaa Työterveyslaitoksen tutkijoille itsestään erikseen yksityiskohtaisia lisätietoja siten, että Työterveyslaitoksen tutkijat pystyisivät näiden lisätietojen avulla tunnistamaan vastaajan
aineistosta. On kuitenkin huomioitava, että tutkijat eivät pysty välttämättä osallistujan pyynnöstä edes lisätietojen avulla tunnistamaan vastaajia. Jos vastaukset olisivat tunnistettavissa, on osallistujalla seuraavat oikeudet: Osallistuja voi peruuttaa suostumuksensa
tutkimukseen, jolloin kerättyjä henkilötietoja ei käytetä enää tutkimustarkoituksessa. Tällöin tiedot poistetaan aktiivikäytössä olevasta aineistosta (mikäli se on teknisesti mahdollista) ja arkistoidaan, mutta siihen mennessä tehtyjä analyysejä ei pystytä peruuttamaan. Osallistujalla on myös oikeus pyytää pääsyä häntä koskeviin henkilötietoihin sekä pyytää kyseisten tietojen oikaisemista, poistamista ja käsittelyn rajoittamista. Osallistujilla on myös oikeus tehdä tarvittaessa valitus tietosuojaviranomaiselle.

Tarkemmat tiedot Työterveyslaitoksen yleisestä tietosuojakäytännöstä löytyvät Työterveyslaitoksen verkkosivuilta.

Lisätietoja:

Mikko Nykänen
Tutkimuksen vastuullinen johtaja
Työterveyslaitos
p.043 8241 345
mikko.nykanen@ttl.fi