Uutiskirje 3/2021
työntekijä-toimistossa-downinsyndrooma-kykyviisari

Kykyviisarista uusi Helpotettu selko
–kieliversio

Helpotettu selko -kieliversio on tehty erityisesti kehitysvammaisten kanssa käytettäväksi, mutta siitä hyötyvät kaikki, joilla on vaikeuksia esimerkiksi tekstin hahmottamisessa. Helpotetussa versiossa on lisätty kuvallista ohjausta, selkeytetty tekstiä ja avattu taulukkomuotoisia kysymyksiä.

Ajankohtaista

keskustelu_300_300

"Kykyviisarista on ollut hyötyä keskustelun avaajana ja pohjana asiakkaan kanssa"

Kykyviisarin käyttäjiä on otettu mukaan Kykyviisarin kehitystyöhön alusta saakka. Säännöllisesti toteutettu käyttäjäkysely on ollut hyvä keino saada tietoa kehitystyön pohjaksi. Keväällä 2021 toteutettuun käyttäjäkyselyyn saatiin yhteensä 273 vastausta.

Lue artikkeli kyselyn tuloksista →
esimiesten-tyoturvallisuus-asiakasreferenssi-300x300

Kokemuksia Kykyviisarin käytöstä maahanmuuttajanaisten ryhmässä

Iloa arkeen -hankkeessa on käytetty hyvin kokemuksin Kykyviisaria korkeasti koulutettujen työikäisten hyvinvointiryhmässä. Kykyviisaria kokeiltiin selkokieliversiona myös hankkeen ensimmäisessä maahanmuuttajanaisten ryhmässä.

Lue Iloa arkeen -hankkeen artikkeli  →

Verkkoseminaari

AKUSTI areena 9.12.21: Sote-tieto tuottamaan arvoa 

Keskustelua siitä miten erilaiset sähköiset palvelut ovat muuttaneet ammattilaisten työtä ja organisaatioiden toimintatapoja. Webinaarin jälkeen tiedät millaisia ovat kustannusvaikuttavat sähköiset palvelut kansalaisen, ammattilaisen ja sote-organisaatioiden näkökulmasta.

Lue lisää Akusti areenasta ja ilmoittaudu →
  työntekijät-verkkopalaveri-joulu-kykyviisari-uutiskirje  
   

Solmu-hankkeen väki toivottaa hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta!