Julkaistu 30.3.2020.
Päivitetty 17.8.2020
Ohjetta päivitetään tilanteen muuttuessa.

Katso Valtioneuvosto: Koronavirusepidemian aikaiset rajoitukset 

Miten uusi koronavirus tarttuu?

COVID-19 tarttuu ensisijaisesti pisaratartuntana, kun sairastunut henkilö yskii, aivastaa, puhuu tai laulaa. Se voi tarttua myös kosketuksen välityksellä, jos sairastunut on esimerkiksi yskinyt käsiinsä ja on sen jälkeen koskenut toiseen ihmiseen. Pintojen osuus viruksen leviämisessä ei nykytiedon mukaan ole merkittävä. Tavaroiden välityksellä tapahtuvia tartuntoja ei ole todettu. Elintarvikkeista ei tämänhetkisen tiedon mukaan voi saada COVID-19-tartuntaa.  

Ruokaviraston sivulta löydät koronavirukseen sekä elintarvikkeisiin ja eläimiin liittyviä tietoja. 

Toiminta asiakaspalvelutilanteessa tartuntojen välttämiseksi 

  • Pidä turvaväliä muihin ihmisiin 1-2 m aina, kun se on mahdollista 
  • Jos joudut työskentelemään lähikontaktissa (alle 1 m), vältä siinä tilanteessa asiakkaan kanssa keskustelua ja kasvokkain oloa. Pyri pitämään nämä tilanteet alle 15 minuutissa. 

Ahkera käsienpesu ja käsihuuhteen käyttö 

  • Jos kosket työssäsi asiakkaaseen tai asiakkaan koskettelemiin esineisiin tai pintoihinpese kätesi tai käytä alkoholipitoista käsihuuhdetta, ennen kuin kosketat muuta esineistöä, kasvojesi aluetta tai seuraavaa asiakasta 
  • Jos olet kassatyössä, käytä alkoholipitoista käsihuuhdetta usein ja etenkin, kun olet käsitellyt asiakkaan maksuvälineitä. Kun käsittelet asiakkaan kaupasta keräämiä tuotteita, ei käsihuuhdetta tarvitse käyttää joka asiakkaan jälkeen.  
  • Kun käytät käsihuuhdetta, ota sitä noin ruokalusikallinen kämmeneesi, ja hiero siihen ensin sormenpäät ja peukalot. Lopuksi hiero aine kauttaaltaan käsiisi. Käsihuuhteella tulee puhdistaa kädet myös käsineiden riisumisen jälkeen. Muista, että käsihuuhde ei tehoa, jos kädet ovat silminnähden likaiset. 
  • Myös asiakkaille on tarjottava mahdollisuutta käsienpesuun tai käsihuuhteen käyttöön ja opastettava heitä siihen. Pesupaikoilla on oltava saatavilla riittävästi saippuaa ja mieluiten kertakäyttöpyyhkeitä tai pyyheautomaatti, joka rullaa sisäänsä käytetyn pyyhkeen. Jos käsienpesu ei ole mahdollista, pitäkää alkoholipitoista käsihuuhdetta saatavilla. 
  • Käsienpesun tehostaminen saattaa aiheuttaa iho-oireita kuten ihon kuivumista. Iho-oireiden ehkäisemiseksi suosittelemme käyttämään hajusteettomia ja säilöntäaineettomia ihovoiteita. Käsihuuhteen käyttö on käsienpesua ihoystävällisempi keino, jos huuhteessa on mukana glyserolia (glycerin). Se vähentää alkoholin (etanolin tai propanolin) ihoa kuivattavaa vaikutusta. 
  • Kädet ovat tärkein työvälineesi: Ohje käsi-ihottuman ehkäisemiseen (PDF) 

Käsineiden hygieeninen käyttö 

  • Tartuntataudilta suojautumisessa käsien pito puhtaana on ehdottomasti parempi tapa kuin likaisten käsineiden käyttö.  
  • Tiiviiden kumista tai muovista valmistettujen kertakäyttökäsineiden suojaava vaikutus perustuu hygienian parantamiseen niiden avulla. Tämä voi toteutua vainjos käsineitä käytetään kertakäyttöisinä, ne puetaan vain puhtaisiin käsiin, niillä ei kosketeta kasvoja ja ne riisutaan koskematta niiden likaiseen ulkopintaan. Katso Työterveyslaitoksen ohje: Malliratkaisu - Kertakäyttökäsineiden riisuminen 
  • Muunlaisia käsineitä tulee käyttää palvelutyössä vain silloin, kun työssä on muita syitä kuin tartuntatauti käsineiden käyttämiseen. Näitä syitä voivat olla mm. ihon hankautuminen ja terävien esineiden käsittely. Käytä puhtaita käsineitä asiakastyössä. 
  • Käytetyt, likaiset käsineet on laitettava sekajäteastiaan. Käsineitä voidaan käyttää uudelleen, jos käyttöohjeessa on mainittu sallittuna peus 60 °C lämpötilassa tai desinfiointi alkoholilla tai natriumhypokloriitilla. käytettävät käsineet pestään joka käytön jälkeen ja kuivatetaan hyvin, jos käsineen käyttöohjeessa tällainen pesu- tai puhdistusmenetelmä on mainittu sallittuna. Muussa tapauksessa käsine on kertakäyttöinen. 
  • Käsineiden käyttäminen väärin huonontaa hygieniaa ja tekee niistä tartuntariskin, jos ne likaantuvat koronaviruksilla. 

Suojalasi tai -muovi avuksi tiskin takana työskentelyyn

  • Kun työskennellään tiskin takana esimerkiksi kaupan kassalla tai apteekissa, saattaa olla mahdollista asentaa läpinäkyvä levy asiakkaan ja työntekijän väliin.  
  • Väliaikainen levy (esim. polykarbonaattimuovia) saattaa olla mahdollista asentaa itse, mutta tähän asiaan on olemassa myös palveluntarjoajien hyviä ratkaisuja.  
  • Suojalevyn tulisi olla paikassa, jossa se ei vaikeuta työtä eikä aiheuta ergonomisia haasteita. Suojalevyn korkeus pitäisi olla sellainen, että se ylettyy sekä työntekijän että pitkän asiakkaan pään yläpuolelle. Leveys on harkittava paikan mukaan.  
  • Tarjolla on myös levyjä ja mainostelineitä, joita ei asenneta kiinteästi paikalleen. 

Hengitysteiden ja kasvojen suojaaminen riskinarvion perusteella 

  • Hengityksensuojaimilla estetään ilmassa leijuvien epäpuhtauksien pääsemistä käyttäjän hengitysteihin.
  • Kasvomaskeilla tarkoitetaan tässä ohjeessa kankaasta tai kuitumateriaalista valmistettuja maskeja, jotka eivät täytä hengityksensuojainten vaatimuksia, ja joiden tarkoituksena on suojata muita käyttäjän hengitystie-eritteiltä.
  • Jos työnantaja riskinarvion perusteella arvioi, että työssä on käytettävä hengityksensuojaimia tai kasvomaskeja, hänen on hankittava ne ja hän voi velvoittaa työntekijää käyttämään niitä Työturvallisuuslain perusteella työnantajan on hankittava hengityksensuojaimia, jos työntekijää ei voi suojata muilla keinoin. Suojaimen ja kasvomaskien valinnassa on huomioitava ergonomia ja työntekijän terveydentila sekä työolosuhteet. Riskinarviossa on tarpeen tarkastella sekä asiakkaiden että henkilökunnan turvallisuus.
  • Jos työhön kuuluu työskentely julkisissa tiloissa tai liikkuminen liikennevälineillä, joissa tulee käyttää suojainta tai kasvomaskia, työnantajan on hankittava ne. Tutustu ajankohtaisiin suosituksiin kasvomaskien käytöstä THL-sivuilta.
  • Riskinarviota tehdessä ja kasvomaskin käyttöä harkitessa työnantajan kannattaa seurata myös alueellisesta tautitilannetta THL:n sivuilta.
  • Jos työnantaja pitää kasvomaskien tai hengityksensuojainten käyttöä tarpeellisena työssä, kertakäyttöiset kasvomaskit suositellaan laittamaan sekajätteisiin aina tauolle lähdettäessä. Useaan kertaan käytettävillä kasvomaskeilla on oltava paikka, mistä ne menevät pesuun.
  • Kasvojensuojaimet eli suojavisiirit suojaavat kasvot suorilta roiskeilta ja pisaroilta. Jos niitä ei käytetä kertakäyttöisinä, niiden ulkopinta ja kosketuskohdat tulee desinfioida joka tauolle mentäessä ja ne on pestävä saippuavedellä päivittäin.
  • Kasvomaskeja tai hengityksensuojaimia on oltava riittävästi, jotta työntekijä voi vaihtaa suojaimen aina, kun se on otettava pois kasvoilta esimerkiksi syömisen ja juomisen vuoksi tai kun se kostuu.
  • Jatkuvaa hengityksensuojainten ja kasvomaskien käyttöä ei suositella. Käyttöä on tauotettava, jotta työntekijä jaksaa tehdä työnsä hyvin.
  • Suojainten ja kasvomaskien käyttö on ohjeistettava työntekijöille.
  • Hengityksensuojaimet, suu-nenäsuojaimet ja kasvomaskit lisäävät käyttäjiensä lämpökuormitusta. Etenkin kuumat kesäpäivät ja kuuma työ on huomioitava suojainvalinnoissa, tauotuksessa ja nesteytyksessä. Linkki kuumatyöhön.
  • Viranomaistietoa suojaimista, koronasta ja työsuojelusta saa Aluehallintovirastoista.

Siivouksen tehostaminen asiakastiloissa 

  • Asiakkaiden koskemat pinnat (esim. ovenkahvat, kaiteet, huonekalut, pöytäpinnat, kosketusnäytöt ja muut näppäimistöt sekä WC- ja pesutilat) tulee puhdistaa huolellisesti ja mahdollisimman usein.  
  • Perussiivouksessa käytetään heikosti emäksistä yleispuhdistusainetta. Saniteettitiloissa ja tarvittaessa muissakin tiloissa siivousta voi tehostaa käyttämällä desinfiointiainetta.
    Katso siivousohjeemme.   
  • Suositeltavinta on käyttää pintojen pyyhintään kertakäyttöisiä siivousliinoja. Jos käyttää pestäviä pyyhintäliinoja, käytetyt liinat tulee kerätä omaan astiaan. Siivousliinat ja muut siivousvälineet puhdistetaan ja kuivataan huolellisesti päivittäin. Pyykinpesussa on käytettävä vähintään +60 celsiusasteen lämpötilaa tai desinfioivaa pesuainetta. 
  • Roskakorit tulee päällystää helposti irrotettavilla, vuotamattomilla pusseilla. Roskakorien täyttymistä tulee tarkkailla ja ne saavat täyttyä enintään kolme neljäsosaan tilavuudestaan. Roskakorit tyhjennetään päivittäin varsinkin julkisissa tiloissa. 

Ruuanlaitto ja -tarjoilu ravintoloissa

  • Asiakkaille on varattava mahdollisuus käsien pesuun tai alkoholipitoisen käsihuuhteen käyttöön ravintolaan saavuttaessa. 
  • Ravintolassa on oltava näkyvät toimintaohjeet käsi- ja yskimishygieniasta ja turvaväleistä. 
  • Katso Aluehallintoviraston sivut ravintoloita koskevista rajoituksista.  
  • Muistuta henkilöstöä hygieniaohjeista. Elintarvikkeisiin, ruoan valmistusvälineisiin ja tarjoiluastioihin kosketaan vain puhtain, tervein käsin.  
  • Kädet pestään usein vedellä ja saippualla. Jatkuvan vesipesun aiheuttamien iho-ongelmien ehkäisemiseksi voi käyttää myös alkoholipitoista käsihuuhdetta, kun käsissä ei ole tahroja. 
  • Kertakäyttökäsineitä on oltava riittävästi tarjolla niihin toimiin, joissa niiden käyttö on määritelty. 
  • Jos ruokalassa on tarjolla elintarvikkeita, joita asiakas ottaa itse, niillä tulee olla ottimet.  
  • Noutopöydän ruoanottimia on vaihdettava usein päivän aikana. Painikkeita ja kahvoja, joista asiakkaat ottavat kiinni annostellessaan itselleen ruokia ja juomia, on pestävä usein. 

Kiinteistönhuolto tiloissa, joissa on koronaviruksen aiheuttamaa tautia sairastavia tai karanteenissa olevia 

Asunnoissa ja hoito-osastoissa tehdään vain välittömiä toimia vaativat työt. 

Sairaalat ja hoitokodit 

  • Sairaalassa, hoivakodeissa jne. suojautumistarpeista päättää kyseinen työpaikka, tturvallisuuslain yhteisten työpaikkojen sääntöjen hengessä. Suojautuminen suunnitellaan riittäväksi yhdessä työpaikan kanssa, jossa ollaan tekemässä huoltoa.  

Asunnot – toimi näin  

  • Yksityisasunnoissa pyydä puhelimitse sairaita siirtymään viereiseen huoneeseen ja tuulettamaan hyvin ennen kuin menet huoneistoon. Tällöin suojaukseksi riittävät työvaatteet ja kertakäyttökäsineet. Jos on kyse yksiöstä, asiakkaan voi pyytää siirtymään lyhyen huoltotyön ajaksi kylpyhuoneeseen.  
  • Karanteenitilanteissa oireetonta asukasta voi pyytää menemään ulos huoltotyön ajaksi. Huonokuntoisen karanteenin kaltaisissa olosuhteissa olevan asukkaan voi pyytää menemään esimerkiksi toiseen huoneeseen. 
  • Pidä kiinni sovituista aikatauluista ja tiedota muutoksista välittömästi, jotta työ voi sujua turvallisesti eikä asukkaalle koidu ylimääräistä haittaa. 
  • Käytä alkoholipitoista käsihuuhdetta ennen asuntoon menoa ja sen jälkeen.

Tukkeutuneita viemäreitä avattaessa pitkävartiset suojakäsineet ja kasvosuojus tarpeen 

  • Tukkeutuneita viemäreitä avattaessa, jos joudutaan kosketuksiin esimerkiksi märkien saostumien kanssa, käytä tukevia kyynärpäähän ylettyviä tiiviitä nitriilikumikäsineitä. Tarkista, että käsineissä on merkintä EN 374-1 tai 374-5.  
  • Suojaa kasvot kasvojensuojaimella  eli suojavisiirillä.  
  • Jos työssä on pisaroiden tai aerosolien syntymisen vaara, käytä myös hengityksensuojainta, esimerkiksi FFP2. Esimerkkinä tällaisesta työstä on voimakas harjaus. 
  • Jos on vaara, että vaatteet likaantuvatkäytä nestetiivistä suojavaatetusta. Vaatetuksen malli valitaan sen mukaan, mitkä alueet saattavat likaantua, esimerkiksi hihansuojat ja suojaesiliina saattavat riittää.  Nestetiivis kokohaalari on raskas käyttää ja tulee välttää tilanteita, joissa sitä tarvitaan.   
  • Käytä suojaimia kertakäyttöisinä ja riisu käytetyt suojaimet heti käytön jälkeen jätepussiin likaamatta itseäsi. Jätepussi teipataan kiinni ja viedään heti sekajäteastiaan.  
  • Pese kätesi heti työn jälkeen tai käytä alkoholipitoista käsihuuhdetta. 
  • Vaihda puhdas työvaatekerta tällaisen tehtävän jälkeen. Pyykinpesussa on käytettävä vähintään +60 celsiusasteen lämpötilaa tai desinfioivaa pesuainetta. 
  • Ks. Työterveyslaitoksen Kertakäyttökäsineiden riisumisohje. 

 

Lisätietoa  viestinta@ttl.fi  

Työterveyslaitoksen ohjeet on tehty yhteistyössä sosiaali- ja terveysministeriön (STM) ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) kanssa. Seuraamme myös Maailman terveysjärjestön (WHO) ja Euroopan tautiviraston (ECDC) julkaisuja.

Euroopan tautiviraston COVID-19-sivut

Maailman terveysjärjestön (WHO) koronavirussivut