Ohje kuljetusalalle henkilöliikenteeseen
COVID-19-tautitartuntojen ehkäisemiseksi
Teksti on tarkistettu ja ajan tasalla 20.9.2021 (Julkaistu 12.3.2020)
Tätä ohjetta ei tällä hetkellä päivitetä, mutta ohjetta voi käyttää tukena suunniteltaessa työpaikan omia koronaohjeita. Tärkeimmät tartuntojen ehkäisykeinot ovat rokotuksen ottaminen, käsien peseminen, maskien käyttö ja hyvästä ilmanvaihdosta huolehtiminen.
Miten koronavirus tarttuu?
Uusi koronavirus tarttuu ensisijaisesti pisaratartuntana, kun henkilö yskii, aivastaa, puhuu tai laulaa. Lähikontaktissa korona voi tarttua myös kosketuksen välityksellä, jos sairastunut on esimerkiksi yskinyt käsiinsä ja on sen jälkeen koskenut toiseen ihmiseen. Tartunnan voi saada myös kosketuksen kautta pinnoilta, joille on hiljattain päätynyt sairastuneen hengitystie-eritteitä.
Varotoimet kulkuneuvossa
- Ensisijaisesti kuljettaja on pyrittävä suojaamaan pysyvällä tai väliaikaisella turvaohjaamolla tai muovilevyllä sekä välimatkalla matkustajiin.
- Jos on käytettävissä erilaista kalustoa, käytetään niitä kulkuneuvoja, joissa turvaohjaamo on valmiina.
- Väliaikaisen suojan kuljettajan ja matkustajan väliin voi rakentaa läpinäkyvästä muovista polykarbonaattimuovista. Suoja voidaan asentaa itse, mutta asennukseen on olemassa myös palveluntarjoajien hyviä ratkaisuja.
- Suoja tulee asentaa siten, ettei kuljettajan työ eikä poistuminen kulkuneuvosta esty onnettomuustilanteessakaan.
- Jos kuljettajan turvaseinä on jo valmiina kulkuneuvossa, niin lisäsuojaa saa vetämällä eristenauhan kuljettajan ja matkustajien välille sekä sulkemalla eristenauhalla varsinkin ensimmäiset penkkirivit isoissa kulkuneuvoissa.
- Matkustajien olisi vältettävä seisomista kuljettajan läheisyydessä etuosassa. Ruuhka-aikoina on suositeltavaa, ettei kulkuneuvoa lastata aivan täyteen.
- Jos kulkuneuvossa on valmiina sisääntuloja maksulaitteineen muualla kuin kuljettajan etuovella, niitä sisääntuloja tulee käyttää ensisijaisesti.
- Kulkuneuvon ilmastointi on pidettävä päällä matkan aikana. Ilmanvaihtoa on tehostettava ja suunnattava tarvittaessa.
- Kulkuneuvoon on varattava alkoholipitoista käsihuuhdetta, jos kuljettajalla tai muulla kuljetushenkilöstöllä ei ole mahdollisuutta käsien saippua-vesipesuun.
- Kulkuneuvon jäteastiat on päällystettävä helposti irrotettavilla pusseilla tai annettava matkustajalle erillinen roskapussi tarvittaessa. Roskia sisältävät pussit on poistettava kuljetuksen jälkeen solmimalla pussin reunat kiinni tai teippaamalla. Suljetut pussit on laitettava polttoon meneviin sekajätteisiin.
Hengityksensuojaimen ja kasvomaskin käyttö
- Työnantaja voi hankkia työntekijöilleen hengityksensuojaimia ja kasvomaskeja riskien arvioinnin perusteella. Työntekijöitä voidaan velvoittaa käyttämään niitä varsinkin tilanteissa, joissa turvavälejä ei voida pitää.
- Kasvomaskeja käytetään, kun on tarve suojata muita henkilöitä työntekijän hengitystie-eritteiltä. Hengityksensuojaimella suojataan ihmisen hengitysteitä ilmassa esiintyviltä viruksilta.
- Työnantajan on varmistettava, että työssä ja työntekijällä on edellytykset käyttää kasvomaskia tai hengityksensuojainta Työympäristön korkea lämpötila sekä mm. iän tuomat fysiologiset muutokset, hengitystie-, sydän- ja verenkiertosairaudet saattavat vaikeuttaa kasvomaskien ja hengityksensuojainten käyttöä. Työterveyshuolto voi tarvittaessa tehdä terveystarkastuksen määrittämään, voiko työntekijältä edellyttää suojainten tai kasvomaskin käyttöä.
- Jos työnantaja pitää suojaimen tai kasvomaskin käyttöä tarpeellisena työssä, sen käyttöä on tauotettava siten, että työntekijä jaksaa tehdä työnsä hyvin eikä liikenneturvallisuus vaarannu työntekijän uupumuksen vuoksi.
- Kasvomaski tai suojain vaihdetaan puhtaaseen, kun se on kostunut, ja aina kun se on riisuttu kasvoilta.
- THL on suositellut matkustajien käyttävän kasvomaskeja seuraavissa tilanteissa:
- Joukkoliikenteessä, jossa lähikontakteja ei aina voida välttää ja matkustusalueella on ilmennyt koronatartuntoja viimeisen kahden viikon aikana.
- Kun koronavirustestiin hakeutuva henkilö on matkalla näytteenottoon ja ennen testituloksen valmistumista, jos on välttämätön syy liikkua kodin ulkopuolella.
- Riskialueelta Suomeen saapuville matkustajille heidän siirtyessään maahantulopisteeltä karanteeniin tai jos heillä on karanteenin aikana välttämätön syy liikkua kodin ulkopuolella.
- THL:n suosituksesta riippumatta kuljettajan maskitarpeen arvioi työnantaja.
- Kun henkilöautolla kuljetetaan henkilöitä, joilla epäillään koronavirustartuntaa, suositellaan sekä kuljettajalle että matkustajille kertakäyttöisen kasvomaskin käyttöä. Oletuksen perusteena voi olla esimerkiksi matkustajan oireilu tai ennalta saatu tieto mahdollisesta koronavirustartunnasta. Riskin arvioinnin perusteella voidaan käyttöön valita myös FFP2- tai FFP3- merkitty hengityksensuojain. Ensisijaisena turvatoimena käytetään asiakkaan sijoitusta autoon mahdollisimman etäälle kuljettajasta ja auton ilmastointia.
Kuljettajan ohjeistaminen
- Kuljettajaa kehotetaan lataamaan Koronavilkku-sovellus puhelimeen. Koronavilkun käyttö nopeuttaa altistuneiden tavoittamista ja hidastaa viruksen leviämistä.
- Kuljettajan on pysyttävä poissa töistä ja mentävä koronavirustestiin, jos hän epäilee saaneensa COVID-19 tartunnan tai jos hänellä ilmenee taudin oireita.
- Kasvomaskin käyttöä suositellaan edellä mainittujen tilanteiden lisäksi kuljetettaessa varsinkin riskiryhmään kuuluvia, kuten vanhuksia ja vammaisia.
- Kertakäyttöiset hengityksensuojaimet, kasvomaskit ja suojakäsineet on laitettava käytön jälkeen sekajätteisiin koskematta niiden ulkopintaan. Kädet on puhdistettava niiden riisumisen jälkeen.
- Kädet on pestävä tai käytettävä käsihuuhdetta myös asiakkaan maksuvälineisiin, matkatavaroihin tai hänen jättämiinsä roskiin paljain käsin koskemisen jälkeen.
- Kädet on puhdistettava myös ennen ruokailua ja tupakointia sekä töistä kotiin lähdettäessä.
- Kasvojen koskettelua on varottava pesemättömin käsin erityisesti suun, nenän ja silmien alueelta.
Kuljettajan ja muiden suojaaminen, jos matkustaja oireilee voimakkaasti
- Oireileva matkustaja sijoitetaan mahdollisimman kauaksi kuljettajasta. Taksikuljetuksissa henkilöautolla suositeltavin sijoituspaikka on takapenkin oikeassa reunassa
- Linja-autossa tai muissa kulkuneuvoissa voimakkaasti yskivä henkilö on sijoitettava selvästi erilleen (mielellään vähintään 2 metrin etäisyydelle) muista matkustajista, jos mahdollista.
- Sairaalle matkustajalle on tarjottava kasvomaski etenkin pitkien matkojen liikenteessä.
- Tarjolle on varattava myös nenäliinoja, jotta matkustaja voi aivastaa tai yskäistä nenäliinaan, jos hän ei voi käyttää kasvomaskia. Tarvittaessa matkustajaa voi ystävällisesti pyytää yskimään kertakäyttönenäliinaan tai omaan hihaansa.
Kulkuvälineen puhdistaminen, jos kyydissä on ollut henkilö, jolla epäillään koronavirustartuntaa
- Kulkuneuvoon on varattava pikapuhdistusta varten pakkaus puhdistusliinoja tai suihkepullossa valmiina olevaa desinfektioainetta (esim. 70 % alkoholipitoista liuosta tai 0,05 % natriumhypokloriittiliuosta).
- Tarvittaessa on pyyhittävä varsinkin maksupäätteet, ovenkahvat, käsituet ja jäteastiat sekä kulkuneuvon avaimet ja ohjausvälineet.
- Suojakäsineitä on käytettävä käsiteltäessä muita desinfektioaineita kuin käsihuuhteita.
- Jos epäily koronavirustartunnan saaneesta matkustajasta on vahva, kulkuneuvo tulee puhdistaa sisätiloiltaan perusteellisesti kuljetuksen jälkeen.
- Työterveyslaitoksen siivousohje.
Yhteydenotot terveydenhoitoon
Työntekijöitä, joilla on COVID-19 taudin oireita tai epäily koronavirustartunnasta, on kehotettava tekemään oireiden arviointi Omaolo-palvelussa tai ottamaan yhteyttä puhelimella terveydenhuoltoon, josta tarvittaessa ohjataan näytteenottoon.Lisätietoa viestinta@ttl.fi
Työterveyslaitoksen ohjeet on tehty yhteistyössä sosiaali- ja terveysministeriön (STM) ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) kanssa. Seuraamme myös Maailman terveysjärjestön (WHO) ja Euroopan tautiviraston (ECDC) julkaisuja.
Euroopan tautiviraston COVID-19-sivut
Maailman terveysjärjestön (WHO) koronavirussivut
Versio 1.0.
- Ohjeita koronariskin arviointiin
- Vinkkejä etätyöhön sekä etä- ja lähityön yhdistämiseen
- Ohjeita työterveyshuolloille
- Usein kysyttyä ja vastauksia
- Muita ohjeita työpaikoille
- Ohjeita työnantajille
- Yleisohje ja toimenpidesuositukset työnantajille
- Ohje palvelualalle
- Ohje sosiaali- ja terveydenhuoltoalalle COVID-19 riskien arvioinnin tueksi
- Ohje varhaiskasvatukseen, esiopetukseen ja perusopetukseen COVID-19-tartuntojen ehkäisemiseksi
- Ohje rakennusalalle
- Ohje kuljetusalalle
- Ohje siivoukseen
- Ohje koronavirustartunnan ehkäisyyn rahtilaivoille
- Ohje koronavirustartunnan ehkäisyyn satamissa
- Ohje maatiloille
- Opasteet ja huoneentaulut työpaikoille koronatartuntojen ehkäisemiseksi
- Ohjeita työntekijöille
- Ohjeita työnantajille
- Ohjeita eri kielillä